Tietoisuutta pakeneva trauma yksilön ja yhteiskunnan haasteena

Tässä tekstissä käytetty traumaan liittyvä käsitteistö ja teoriapohjan kuvaus pohjautuvat Mai Peltoniemen (2017) sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytteeseen: Aivan kuin minua…...

Tässä tekstissä käytetty traumaan liittyvä käsitteistö ja teoriapohjan kuvaus pohjautuvat Mai Peltoniemen (2017) sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytteeseen: Aivan kuin minua ei olisi. Autoetnografia emotionaalisesta traumasta ja toipumisesta 23–25. Diakonia-ammatikorkeakoulu.

Ylivoimaiset tapahtumat ja tilanteet, joita yksilön on mahdoton sisällyttää tietoisuuteensa ja elämäntarinaansa, aiheuttavat emotionaalisen trauman. Traumatisoitumisen oireita ovat muun muassa pelkotilat, takaumat, ongelmat tunteiden säätelyssä ja itsetuhoisuus. Trauma on luonteeltaan tietoisuutta pakeneva ja kätkeytyvä: traumatisoitunut pyrkii tyypillisesti välttämään ja kieltämään tapahtuneen ja kokee itse häpeää ja syyllisyyttä. Kieltäminen näkyy myös traumatutkimuksen historiassa ja yhteiskunnallisessa todellisuudessa. Traumatisoitumisen ja sen vaikutusten parempi ymmärtäminen on haaste suomalaiselle sosiaali- ja terveysalan palvelujärjstelmälle.  

Käytän psyykkisen trauman tilalla termiä emotionaalinen trauma. Emotionaalinen trauma on käsitteenä mielestäni psyykkistä traumaa helpommin lähestyttävä, vaikka puhutaan samasta asiasta. Emotionaalinen ottaa huomioon trauman merkittävät vaikutukset tunne-elämään ja turvallisuuden kokemiseen: traumatisoituminen ei liity aina vakaviin ongelmiin. Traumaterapiakeskus (2016) määrittelee trauman henkiseksi tai ruumiilliseksi vaurioksi tai haavaksi, joka on seurausta traumatisoivasta tapahtumasta.

Yksittäinen traumaattinen tapahtuma aiheuttaa 1-tyypin trauman: elämänhistoriaan jää tällöin yksittäinen tapahtuma, jota ihminen ei pysty yhdistämään omaan kokemusmaailmaansa. Kompleksisesta (monisyisestä) traumasta eli 2-tyypin traumasta puhutaan silloin, kun traumatisoituminen on pitkäkestoista tai toistuvaa. Ylivoimaisessa traumatisoivassa tilanteessa yksilö ei pysty käsittelemään ja sisällyttämään tapahtunutta eli integroimaan sitä osaksi tietoisuuttaan ja elämäntarinaansa. Kun käsittely- ja integraatiokyky eivät ole tilanteeseen nähden riittäviä, eivätkä elämänkokemukset riitä tilanteen hallintaan, traumaattinen kokemus tallentuu virheellisesti. Traumamuistot jakautuvat persoonallisuuden eri osien kannettaviksi ja saattavat aiheuttaa myöhemmin häiritseviä oireita, kuten pelkotiloja ja takaumia. (Rakenteellisesta dissosiaatiosta ja sen oireista löydät lisää tietoa sivustoltamme.) Traumaattinen kokemus aiheuttaa aina häiriön myös autonomiseen hermostoon ja vaikeuttaa kykyä säädellä vireystiloja. Menettäessään tunteen elämänhallinnasta traumatisoitunut tyypillisesti oireilee muun muassa tunne- ja impulssisäätelyn ongelmilla, itsetuhoisuudella ja korostuneella riskinotolla. Traumatisoituneen henkilön käsitykseen itsestä liittyy usein syyllisyyttä ja häpeää sekä kokemus siitä, ettei kukaan voi ymmärtää. Terve ihminen yleensä uskoo, että maailma on hyvä, elämä on tarkoituksenmukaista ja ihmiset ovat arvokkaita. Traumaattinen tapahtuma voi murskata ihmisen uskomusjärjestelmän ja johtaa pysyvään persoonallisuuden muutokseen, epäluottamukseen ja epätoivoon. (Serenius, 2003, 23; Traumaterapiakeskus 2016; Suomen EMDR-yhdistys a; Suomen EMDR-yhdistys b.) Olennainen tekijä traumaperäisen häiriön kehittymisen kannalta on sosiaalisen tuen puute. Tapahtumat itsessään eivät ole traumaattisia, vaan kyse on aina tapahtumasta suhteessa yksilön ominaisuuksiin, kuten herkkyyteen ja psyykkiseen integraatiokykyyn (van der Hart, Nijenhuis & Steele 2009, 23–25; Leikola 2014; 48.)

Trauman hoitohistorian ajatellaan alkaneen 1980-luvulla, jolloin diagnostisiin DSM-III:n kriteereihin otettiin ensimmäistä kertaa mukaan traumaperäinen stressihäiriö. (Leikola 2014, 73; van der Kolk 2017a.) Nykyisenkaltainen ymmärrys traumatisoitumisen vaikutuksista ja hoitamisesta on kuitenkin syntynyt jo sata vuotta sitten, kun ranskalaiset Jean-Martin Chargot ja Pierre Janet alkoivat hoitaa ensimmäisen maailmansodan veteraaneja. Käsitykset trauman luonteesta, dissosiaatiosta ja oireista sekä myös menestyksekkäästä hoitamisesta olivat pääpiirteittäin olemassa jo tuolloin.

Traumatutkimuksen historia muodostui kuitenkin katkonaiseksi, sillä Janet’n ja Chargot’n työ unohdettiin lähes sadaksi vuodeksi. 1900-luvun alkupuolen yhteiskuntatodellisuudessa, jossa lasten seksuaalinen hyväksikäyttö oli hyvin yleistä, traumateorian ohittamiselle oli painavia syitä. Yhteiskunta ei ollut valmis käsittelemään todellisuutta, jossa esimerkiksi insestille olisi täytynyt antaa uusia merkityksiä uhrin kannalta. (de Mause 2003, 100–102; van der Kolk 2017a.) Traumatisoitumisen seurauksia ei siis haluttu nähdä, vaikka oli selvää, että sotien jälkeen perheissä esiintyi väkivaltaa ja päihteidenkäyttöä. Sotatraumojen olemassaolon tunnustamisen ajateltiin vaikuttavan negatiivisesti muun muassa sotilaiden taistelutahtoon. Traumatisoitumisen oireita ja seurauksia on pyritty vaientamaan myös katolisen kirkon masinoimassa valemuistoliikkeessä, jossa väitettiin psykologien ja terapeuttien istuttavan asiakkaisiinsa virheellisiä muistoja esimerkiksi lapsuudenaikaisesta seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Liikkeen voimat hälvenivät, kun katolisen kirkon papiston järjestelmällisen lasten seksuaalisen hyväksikäyttö pystyttiin todistamaan. (van der Kolk 2017a.) Edelleen osa traumaterapian tutkijoista ja ammattilaisista suuntaa energiansa valemuistoihin ja asiakkaan tarinan epäuskottavuuden todistamiseen asiakkaan kuulemisen sijaan.

1980-luvulla Pierre Janet’n teoria löydettiin uudelleen, ja traumakysymykset ja diagnostiset kriteerit alkoivat herättää uutta kiinnostusta. Aktivoitumisen taustalla oli paitsi Janet’n teorian uudelleen löytyminen myös keskitysleirin kokeneiden henkilöiden, Vietnamin sodan veteraanien ja naisasialiikkeen aktiivinen toiminta traumaperäisen stressihäiriön eli PTSD:n (post traumatic stress disorder) virallistamiseksi. (Leikola 2014, 164–166; van der Kolk 2017a.)

Trauman erityispiirre on trauman kätkeytyvyys, kieltämisen mekanismi ja alitajuinen tarve pitää traumat todentumattomina. Niinpä traumatisoitumisen ymmärrettäväksi ja näkyväksi tekemistä on vastustettu eri aikakausina voimakkaasti paitsi yhteiskuntatasolla myös yksilöiden mielissä. Ajattelen tämän olevan seurausta ihmisen taipumuksesta peitellä virheitään tai niiden seurauksia: totuuden näkeminen on vaikeaa; se tekee kipeää.

Trauma vaikuttaa voimakkaasti yhteiskuntaan ja yksilön elämän kaikkiin puoliin. Trauman todellisuutta kuitenkin väheksytään laajasti, eivätkä poliittiset päätökset, säästöt ja leikkaukset mielenterveys- ja päihdetyöstä sekä lasten ja nuorten sosiaalisesta tuesta ole linjassa traumaymmärryksen ja -hoidon tai traumatisoitumisen seurausten ennaltaehkäisemisen kanssa. (Siegel 2009; van der Kolk 2017b, 424–425.) Yhteiskunnan tasolla edistystä on, että sotatraumojen olemassaoloa ei enää kielletä laajasti. Myöskään seksuaalisen hyväksikäytön traumaattisista seurauksista yksilön elämälle ei enää systemaattisesti vaieta ja aletaan ymmärtää, että lapsia tulee suojella. Nijenhuis (2017, 423) toteaa, että yhteiskuntien haasteena on karistaa harteiltaan kroonisen kaltoinkohtelun traumataakka, mikä näkyy välinpitämättömyytenä (ignorance) lasten hyvinvointia kohtaan.

Leikolan (2015, 144) mukaan ymmärrys potentiaalisesti traumatisoivista tapahtumista on viime vuosikymmeninä laajentunut merkittävästi. Traumatisoituminen ei liity ainoastaan konkreettiseen fyysiseen tai seksuaaliseen kaltoinkohteluun. Myös emotionaalinen kaltoinkohtelu tai puutteet vanhemmuudessa voivat yksilön integrointikyvystä ja tilanteen toistuvuudesta riippuen johtaa traumatisoitumiseen. Emotionaalisen trauman käsitteellä Leikola (2014) tarkoittaa nimenomaan epäsuotuisan ympäristön yksilölle tuottamia ylivoimaisen laajoja kokemuksellisia haasteita, muun muassa tunteita, joita yksilö ei kykene yhdistämään osaksi minuuttaan. Mitä varhaisempi trauma on, sitä laajempia ovat seuraukset yksilön toimintakyvylle ja elämänkululle. (Leikola 2014, 47; Leikola 2015, 144–145.)

Lapsi on riippuvainen aikuisten sosiaalisesta tuesta. Lohdutus, tuki, hoiva ja kosketus vähentävät stressiä ja auttavat muokkaamaan ja integroimaan voimakkaita tunnekokemuksia. (van der Hart, Nijenhuis & Steele 2009, 24–25.) Myös ainoa tieteellisesti todistettu huumeidenkäytöltä suojaava tekijä on vanhempien huolenpito ja vastuunkanto lapsesta (von der Pahlen & Marttunen 2012, 217). Emotionaalinen traumatisoituminen voi tarkoittaa siten esimerkiksi liian vähäistä emotionaalista kannattelua ja tukea lapsen tarpeeseen nähden – perinteistä suomalaista puhumattomuuden ja pärjäämisen kulttuuria?

Traumatisoituminen johtaa persoonallisuuden rakenteelliseen dissosiaatioon (lue aiheesta lisää sivustoltamme). Mekanismina sen tarkoitus on piilottaa traumaattiset kokemukset itseltä ja muilta, minkä vuoksi se on hyvin vaikeasti tunnistettavissa. Trauman luontainen kätkeytyvyys ja tieteellisen tutkimuksen ja psykiatrian kentällä väheksytty emotionaalisuus ovat todennäköisesti vaikuttaneet siihen, että rakenteellinen dissosiaatio on huomattavasti raportoitua yleisempää. (Leikola 2014, 47, 51, 210–211.)

Mai Peltoniemi
Kokemustutkija, sosionomi (YAMK)

Taru Nordlund
Professori (suomen kieli, HY)

Lähteet:
Huttunen, M. O. (2009). Alkusanat suomalaiseen laitokseen. Teoksessa van der Hart, O.; Nijenhuis, E. & Steele, K. Vainottu mieli: Rakenteellinen dissosiaatio ja kroonisen traumatisoitumisen hoitaminen. Traumaterapiakeskus.

Leikola, A. (2014). Katkennut totuus. Traumatutkielma. Emotionaalinen trauma, rakenteellinen dissosiaatio ja psykopatologia. Espoo: PROMETHEUS kustannus Oy.

Leikola, A. (2015). Traumapsykoterapiat. Persoonallisuuden rakenteellisen dissosiaation malli. Teoksessa Matti O. Huttunen & Hely Kalska (toim.) Psykoterapiat. Riika: Livonia Print, 144–150.

Lisää Disso ry:n kirjoituksia

Uuden työntekijän tervehdys

Uuden työntekijän tervehdys

Olen Irene Palomino, Disso ry:n uusi järjestökoordinaattori ja haluan jakaa teille pienen kurkistuksen elämääni. Kotipesäni on tällä hetkellä Raahessa, missä jaan arjen puolisoni, esikoisemme ja pienen eläinlaumamme kanssa. Olen tiedonjanoinen ja innostun uusista asioista helposti. Eläimet, musiikki, tanssi ja huonekasvit ovat pysyviä asioita elämässäni. Ne antavat voimaa arjen keskelle ja pitävät minut jalat maassa.

lue lisää
Matalan kynnyksen keskusteluapua traumatisoituneille ja heidän läheisilleen

Matalan kynnyksen keskusteluapua traumatisoituneille ja heidän läheisilleen

Matalan kynnyksen henkilökohtainen keskusteluapu ja neuvonta traumatisoituneille ja heidän läheisilleen.
Keskusteluapuun voi varata ajan contact@disso.fi osoitteesta.

Tapaamiset järjestetään etänä zoom-alustan välityksellä.
Keskustelun tarkoituksena on olla vertaistukena, kuuntelijana ja antaa psykoedukaatiota traumatisoituneille ja heidän läheisilleen.
Traumoja tapaamisissa ei käsitellä.

lue lisää
Asiantuntija-chat Discordissa

Asiantuntija-chat Discordissa

Ensimmäisessä asiantuntija-chatissä Disson Discord-kanavalla torstaina 29.2. klo 17.00-18.00 Minka kertoo kokemustarinansa syrjäänvetäytyvästä ja syrjäytetystä nuoresta kohti osallisuutta ja yhteisöllisyyttä. Tarinassa keskitytään toipumiskokemukseen. Minka on koulutettu kokemusasiantuntija ja sanataideohjaaja. Kanavalla voit keskustella ja kysyä aiheesta.

lue lisää
Disso ry:n toimijoiden uudet nimet

Disso ry:n toimijoiden uudet nimet

Yhdistyksessä alettiin pyörittelemään syksyn alussa ajatusta siitä, että yhdistyksen vertaistukiohjaajille ja vertaisille olisi mukava olla jokin oma, yhteinen nimi. Yhteisen nimen käyttäminen voisi lisätä yhtenäisyyden tunnetta ja yhteishenkeä. Meille Disso ry:ssä on tärkeää, että kaikki yhdistyksen toimijat ovat mukana toiminnan kehittämisessä. Siksi pyysimmekin vertaistukiohjaajat mukaan ideoimaan sopivaa nimeä. Tämän jälkeen yhdistyksen jäsenet äänestivät nimiehdokkaista mieluisimmaksi Voimaheimolaisen.

lue lisää
Disso ry:n hallitustiimi 2024 esittäytyy

Disso ry:n hallitustiimi 2024 esittäytyy

Yhdistyksen syyskokous valitsee aina seuraavan kalenterivuoden ajaksi hallituksen jäsenet ja puheenjohtajan. Vuonna 2023 puheenjohtajana toimii Anu Miettinen. Hänen ja muiden hallituksen jäsenten esittelyt löydät tältä sivulta. Vuonna 2023 käynnistyi kolmivuotinen, STEAn rahoittama hankkeemme ”Vakauttava Voimaheimo emotionaalisesti traumatisoituneille aikuisille 2023–2025″. Sen toiminnanjohtajaksi on palkattu sairaanhoitaja, yhteisöpedagogi Jenni Lara-Ochoa, joka vuonna 2022 teki Disso ry:ssä opintoihinsa liittyneen harjoittelun ja opinnäytetyön.

lue lisää

Liity yhdistyksen jäseneksi!

Copyright © 2024 Suomen trauma- ja dissosiaatioyhdistys Disso ry