Tutustu kouluttajiimme ja kokemusasiantuntijoihimme
Kouluttajat ja kokemusasiantuntijat ovat yksityishenkilöitä ja he tarjoavat palvelunsa maksullisina.

Jonna Tähtinen
Esiinnyn luennoitsijana ammattilaisille, vertaisille ja vapaaehtoistyöntekijöille. Teemoinani ovat seksuaalisen hyväksikäytön aiheuttaman trauman ja kiintymyssuhdetrauman kokeneen ihmisen kohtaaminen eri järjestelmissä sekä trauman altistus terapiaprosessissa. Olen puhunut myös päihteettömyydestä ja trauman vaikutuksista mm. nuorille.
Olen luennoinut esimerkiksi Tampereen yliopistolla, Kuopion yliopistollisessa keskussairaalassa, kriisikeskuksella, ensi- ja turvakotien avopalveluyksikössä sekä erilaisissa koulutustapahtumissa.
Luennoillani yhdistän oman kokemustarinani ja selkeiden työkalujen antamisen kuuntelijalle. Olen saanut paljon kiitosta esiintymisestäni ja luentojeni kokonaisuudesta.
Olen Suomen trauma- ja dissosiaatioyhdistys Disso ry:n puheenjohtaja, yrittäjä, perheenäiti ja ennen kaikkea traumaselviytyjä. Asun Turussa mutta luennoin eri puolella suomea. Ota yhteyttä sähköpostilla, niin kerron lisää.

Minna Torikka
Hei, toimin kokemusasiantuntijana sekä fysioterapian ammattilaisena. Osaan kertoa dissosiaation vaikutuksista niin omakohtaisesti arkielämän ja mielen tasolla, kuin myös neuvoa keinoja erityisesti kehollisten oireiden tasapainottamiseen, omien rajojen opetteluun ja tunnusteluun sekä vireystilan säätelyyn liittyen.
Minua voi tavoitella sähköpostitse, josta annan sitten tarkemmat yhteystietoni. Asun Lahdessa.

Mai Peltoniemi
Sosionomi (YAMK), työnohjaaja (STOry), kokemustutkija, kouluttaja,
neuropsykiatrinen valmentaja, in a TA-training as a transactional analyst
in psychotherapy
Riippuvuuksiin ja traumaan liittyvää ymmärtämistä ja erityisosaamista
tarvitaan lähes kaikissa sosiaali- ja terveysalan palveluissa. Jotta hoito
olisi tuloksellista ja toipuminen mahdollista, traumataustan tunnistamisen
lisäksi trauman vaikutuksia ihmisen elämään ja valintoihin tulee ymmärtää
syvällisesti. Ymmärtäminen ja oikea tieto mahdollistavat laadukkaan
kohtaamisen, joka tuottaa onnistumisia ja työn iloa. Kysy traumainformoidun
hoidon / työotteen koulutusprosessista organisaatiosi tarpeisiin.

Johanna Tamminen
Koulutuksen saanut kokemusasiantuntija ja elämä kouluttaa lisää. Taustalla on lapsena koettu graavia seksuaalista väkivaltaa ja hyväksikäyttöä sekä parisuhdeväkivaltaa. Lapsettomuus, elämä alkoholistiperheessä, työssä loppuunpalaminen ja koulukiusaaminen ovat tuttuja teemoja. Omaishoitajuudesta ja saattohoidostakin on ehtinyt kokemusta tulla.
Elämä nykyään mallillaan, terapiassa vuodesta 2011 ja yhä jatkuu. Avopuolison kanssa eletään uusperheen elämää Kauhajoella.
Ota rohkeasti yhteyttä niin mietitään yhdessä miten parhaiten voisin sinua auttaa.

Anu Miettinen
Kasvatustieteen maisteri - kasvatuspsykologia, tradenomi sekä kokemustutkija
Lapsuuden traumoilla on usein tapana kätkeytyä, jonka johdosta ne voivat
vaikuttaa ihmisen myöhempään elämään myös salakavalasti, joskus ihmisen
itsensäkin tunnistamatta yhteyttä mennen ja nykyhetken välillä. Myös yhteiskunnan eri tahoilla traumaymmärryksessä ja kohtaamisessa on vielä parantamisen varaa. Tutkin Pro Gradu -tutkielmassani lapsuuden
traumatisoitumisen vaikutuksia myöhempään elämääni. Näkökulmana minulla on ihmisen psykologis-biologis-sosiaalinen kokonaisuus sekä viitekehyksenä persoonallisuuden rakenteellinen dissosiaatioteoria, polyvagaalinen teoria ja kiintymyssuhdeteoria. Luennoin kaksinaisroolissa – kokijana ja ammattilaisena – traumatisoitumisen vaikutuksista myöhempään elämään, erityisesti ihmissuhteisiin ja vanhemmuuteen. Asun Oulussa, mutta luennoin ympäri Suomea.
Klikkaa tästä Pro Gradu – tutkielmaani: ”Mantelitumake ei pohdi – Autoetnografinen tutkimus lapsuuden traumatisoitumisen vaikutuksista myöhempään elämään”

Nicole Azema
Hyrian kokemusasiantuntija, 1. aiheena dissosiaatio
Tätä klikkaamalla pääset näkemään Youtubesta esittelyvideoni, jonka olen tehnyt yhteistyössä Laurean sosionomi-opiskelijoiden kanssa.
Valmistuin kokemusasiantuntijaksi Hyriasta keväällä 20222. Kävin Laurean Kokemusasiantuntijat verkossa kurssin keväällä 2022. Talvella 2020–2021 kävin Tukihenkilökurssin Vantaalla. Kävin Rikun (Rikosuhripalvelu) tukihenkilö kurssin 2008.
Tällä hetkellä käyn Fattaluuta koulutuksen, jonka Stop Huume ry järjestää.
Oma tarinani pääaihe on dissosiaatio, pikkulapsena kohdistettu seksuaalinen hyväksikäyttö (oma isä) jonka muisto avautui minulle 49-vuotiaana.
19-vuotiaan yritin itsemurha ja asuin Hesperian sairaalassa noin 2 kk.
Eheytysmatkani:
Aloitin kehoterapiapsykologin luona 2009. 2 ensimmäistä vuotta olivat TRE, sen jälkeen
EMDR, EFT, Neurofeedback, hypnoosi, keholiikkeitä, musiikkiterapia,
mindfullness, meditaatio. kotona Irenen Lyon 21 pv ohjelma.
Aloitin blogin kirjoittamista 2016 www.sisaisenliskonitarina.blogspot.com
Käyn enää silloin tällöin terapiassa. Olen ollut ilman lääkitystä koko ajan. Voin hyvin ja olen täynnä elämäniloa ja optimismia !
Puhun suomea, ruotsia, englantia, ranskaa, saksan kanssa pärjään.
Yksityiselämästäni sen verran että olen 62 v eronnut nainen. Minulla on kolme aikuista lasta. Taustani on ranskalais-saksalais-suomenruotsalainen, olen siis toisen sukupolven maahanmuuttaja. Lopetin liikkeeni koronan takia ja tällä hetkellä teen työkseni ja
vapaaehtoisena Tarot tulkintoja.
Toimitko kokemusasiantuntijana tai kouluttajana?
Tällä sivulla voidaan julkaista Disso ry:n jäsenten yhteystietoja.