Orientaatio ja käsittelemätön trauma
Käännösteksti Youtube-videosta (videolinkki tämän sivun lopussa):
Irene Lyon: What do you do when you have unresolved trauma. Two types of orienting
Videolla trauman somaattiseen hoitoon erikoistunut valmentaja Irene Lyon (MSc; tieteen maisteri, terveystiede) kertoo tiivistetysti orientaation merkityksestä toipumisessa.
Orientaatio (orienting) on yksi tärkeimmistä käsitteistä trauman somaattisissa hoitomuodoissa. Tähän kontekstiin käsitteen on tuonut somaattisen kokemisen (Somatic Experiencing, SE) kehittäjä Peter Levine.
Orientaatiota on kahta tyyppiä: defensiivistä (defensive) ja tutkivaa (exploratory).
Defensiivinen orientaatio (puolustautumisorientaatio) on kehon automaattista reagointia potentiaaliseen uhkaan, esimerkiksi pelottavaan, kovaan ääneen. Reagoimme valpastumalla, minkä jälkeen tarkistamme, olemmeko vaarassa vai turvassa. Näemme defensiivistä orientaatiota myös esimerkiksi eläinten, kuten koirien ja kissojen korvien liikkeissä ja muissa nopeissa reaktioissa yllättäviin aistiärsykkeisiin. Tämäntyyppinen orientaatio on oleellisen tärkeää, sillä se suojelee meitä vaaroilta.
Tutkiva orientaatio taas tarkoittaa ympäristön rauhallista havainnointia, johon usein liittyy myös mielihyvä. Hyviä esimerkkejä tutkivasta orientaatiosta ovat auringonlaskun katseleminen tai metsässä käveleminen. Hakeudumme katsomaan auringonlaskua, koska haluamme vastaanottaa sen kaikessa kauneudessaan. Menemme metsään, koska haluamme aistia ja tuntea sen miellyttävän rauhan, lintujen laulun, tuoksun ja vihreyden. Olemme osa luontoa. Sen keskellä oleminen ja ”fiilistely” on tutkivaa orientaatiota, joka rauhoittaa hermostoa merkittävästi.
Hyvinvoivassa hermostossa edellä kuvatut kaksi orientaation tyyppiä toimivat asianmukaisesti, jolloin meidän ei tarvitse kiinnittää huomiota siihen, millä tavalla orientoidumme erilaisiin tilanteisiin. Esimerkiksi kauniissa ympäristössä orientoidumme automaattisesti ihailemaan maisemia ja nauttimaan olostamme, ja katua ylittäessämme orientoidumme automaattisesti suojelemaan itseämme katsomalla oikealle ja vasemmalle.
Traumatisoituneen ihmisen hermojärjestelmässä tilanne on toisenlainen. Moni meistä on kasvanut joko kuvainnollisesti tai kirjaimellisesti sodan keskellä. Tällöin kaikki on ollut vaarallista, ja ympäristön ärsykkeet ovat aiheuttaneet systeemissämme jatkuvan stressireaktion. Tällä taas on kaksi mahdollista seurausta: Ensimmäinen vaihtoehto on, että meistä tulee kroonisesti ylivalppaita, jolloin seulomme jatkuvasti uhkia ympäristöstämme, koska milloin tahansa voi sattua jotain pahaa. Tämäntyyppisen henkilön hermosto on usein erityisherkkä, ja defensiivinen orientoituminen on ylikorostunutta. Toinen mahdollinen seuraus taas on se, että sulkeudumme kaikelta mitä ympärillämme tapahtuu ja käännymme vahvasti sisäänpäin. Katkaisemme yhteyden kehoon ja sen ylivoimaisiin tuntemuksiin ja alamme niin sanotusti elää päässämme. Kun ympäristö on yksinkertaisesti liikaa, on se mielenterveyden säilyttämiseksi suljettava pois kokemuspiiristä.
Valitettavasti aika yksin ei paranna tällaisia turvattomuuden haavoja, vaan meidän on tehtävä oma osuutemme hermoston toipumiseksi. Selviytymismallimme ovat olemassa hyvästä syystä – ne ovat pitäneet meidät hengissä ja järjissämme – mutta meidän täytyy lempeästi opettaa hermostoamme orientoitumaan nykyhetkeen sopivalla tavalla.
Orientoitumista voi harjoitella monin keinoin ja milloin tahansa. Esimerkiksi joka kerta astuessaan ovesta ulos voi kiinnittää tietoisesti huomiota ympäristöön, pysähtyä aistimaan ja vastaanottamaan kaikkea ympärillä olevaa. Myös katua ylittäessään voi pysähtyä tiedostamaan, mitä on tekemässä ja katsoa korostetun rauhallisesti molempiin suuntiin ennen liikkeelle lähtemistä. Yksinkertainen tapa harjoitella orientoitumista on televisiota tai muuta ruutua katsellessa irrottautua hetkeksi siitä mitä on tekemässä, katsoa jonnekin muualle ja havainnoida, miltä tämä tuntuu.
Ajan ja sitkeän harjoittelun kanssa voi ylikorostunut defensiivinen orientaatio korvautua yhä enemmän tutkivalla orientaatiolla. Voimme missä ja milloin tahansa harjoitella tutkivaa orientoitumista keskittymällä aistimiseen ja havainnointiin: miltä tuoli tuntuu kehon alla, mitä haistamme, maistamme, kuulemme ja näemme kussakin hetkessä.
Tiivistetysti, jos hermostomme on hyvinvoiva ja itsesäätely toimii, myös orientaatio toimii tilanteeseen sopivalla tavalla. Jos meillä taas on käsittelemätöntä traumataakkaa, olemme yleensä joko ylivalppaassa tai sulkeutuneessa tilassa suhteessa ympäristöömme. Tällöin meidän on lempeästi harjoiteltava orientaatiota tasapainon saavuttamiseksi.
➡️ Irene Lyonin mainitsemat lähteet ja linkit löydät alkuperäisestä youtube-videosta:
