Kuva: Seija Hirstiö
Kun mieli on rikkonainen sitä elää jonkinlaisessa hologrammissa, mihin on piilotettu tieto menneestä ja tulevasta. Näin sen itse koen. Paraneminen on kulkua kohden nyt hetkeä, menneen ja tulevan lisäksi. En ole ollenkaan varma siitä, onko aikaa olemassa vai ei, mutta ajattelen nyt hetken olevan alkuperäisen ajan mittaamisen keksijän Galilein huomion mukainen. Aika on heilurin liikettä sydämen tahtiin.
Olen huomannut, että usea traumatisoitunut ja eri tavoilla dissosioiva ihminen elää omassa erikoislaatuisessa todellisuudessa. Nuorena pidin hyvin normaalina sitä, että rinnallani kulki monia muita ja että sain heiltä apua kaikenlaisiin tilanteisiin elämässä. Mitä sitä maailmaa pelkäämään, kun on oma ”armeija” mukana koko ajan.
Tiedän, että moni dissosioiva ei koe näin. Varsinkaan, jos on kulkenut pahimman mahdollisen laitoskierteen kautta ja tullut alistetuksi vielä lisää. Kerron kuitenkin tässä jutussa omista havainnoistani paranemisen suhteen ja toivon, että niitä ei otettaisi yleistyksenä, koska jokaisella meillä on oma voimastoori kerrottavanaan.
Ensimmäinen voima-ajatukseni on ollut se, että haluan uskoa transformaatioon. Mieli ja keho on ainetta, mikä pystyy muuntumaan. Dissosioivalla näkökyvylläni luon muuntumisesta kauniin kuvan.
Soturiminäni seisoo valmiina puolustamaan uutta todellisuuttani hintaan mihin hyvänsä. Tämän vision turvin kutsun itselleni apua ja jatkan taisteluani läpi pienten ja välillä jopa isompien muutosten. Transformoiva mieli on voimani.
Toinen paranemisajatukseni on myöskin hyvin abstrakti. Valitsin rakkauden ja rauhan johtotähdikseni maailmassa. Halusin uskoa niihin, koska maailmastani oli puuttunut juuri niitä. Ajattelin, että jos rauhaa ja rakkautta oikeasti on, niin niitä on oltava myös minussa. Pikku hiljaa aloin ymmärtää, että näin todellakin on. Kaikki minussa on. Voimaa.
Kolmas voimaa luova ajatukseni on täydellinen sitoutuminen paranemiseen. Teen, mitä se vaatii. En vertaa enää itseäni muihin, joiden ”helpomman” elämän haluaisin elää. Minun elämäni on paranemisen tie.
Hämmästyksekseni olen tämän päätöksen myötä löytänyt itseni usein kehityksen etujoukoista! Sitoumukseni paranemiseen on avannut minulle uutta ymmärrystä mielen toimintaa, ihmisen voimavaroihin, kehon moniulotteisuuteen, vertaistuen voimaan, yhteisöllisyyden muutosvoimaan maailmassa jne. Heikkous onkin muuntunut voimaksi.
Voiman löytäminen on minulle oikeastaan aika lailla sama asia kuin parantuminen. Vaikka minuus olisi kuinka monessa osassa, integroituisi tai ei, niin meissä traumatisoituneissa on paljon voimaa, paljon enemmän kuin päälle näkyy tai itse ensi alkuun ymmärtää. Kaikkien ihmisten pitäisi ottaa kaikki voima käyttöön ja elää omanlaistansa elämää. Niin myös meidän. Tämä on ehkä isoin yhdistävä tekijä meissä ihmisissä.
Voima ja eettisyys käsikädessä ovat tulevaisuuden tie. Neljäs iso päätös, minkä olen halunnut tehdä, on yrittää elää eettistä elämää. Läpinäkyvyys tekojen ja ajatusten suhteen. Rehellisyys. Sellainen elämäntapa, mikä luo hyvyyttä ja voimavaroja kaikille. Eivätkö nämä olekin juuri niitä asioita, mitä olemme kaivanneet traumatisoitumisesta lähtien?
Tässäkin päädyn myöntämään itselleni, että trauma, transformaatio ja parantuminen voivat olla osa paremman maailman luomista. Että sitä saa olla etujoukoissa luomassa sitä. Jos vain haluaa. Nyt hetki on kuitenkin se, missä haluan elää. Sydämen ajassa.En kykene elämään täysillä yhteiskunnan luomassa ajassa ja sen luomissa vaatimuspaineissa. Teen työtäni, mutta omilla ehdoilla. Hyvä olo on kuitenkin minulle aina tärkeintä.
Toivon kaikille parantumisen tiellä kulkeville paljon voimaa ja paljon omaa ajattelua. Paraneminen on mahdollisuus!
Seija Hirstiö,
Viisi naista, sata elämää projektin synnyttäjä
