Millaista on dissoelämä?

Artikkeli kertoo traumaperäisen dissosiaatiohäiriön kanssa elämisestä, peloista, vaikeuksista ihmissuhteissa, osien välisisistä ristiriidoista, mutta myös dissosiaatiosta supervoimana, joka on ylipäätään mahdollistanut…...

Siinä vasta mielenkiintoinen kysymys. Minulle dissoelämä on normaalia elämää, minulla kun ei ole kokemusta elämästä ilman dissosiaatiohäiriötä. Tätä voisi verrata fyysisesti vammaisena syntyneeseen ihmiseen, jolla ei ole kokemusta normaalista fysiikasta. Näin ollen kirjoitankin ihan omasta elämästäni dissosaatiohäiriöisenä ihmisenä.

Arkipäivässäni dissosiaatio näkyy selkeimmin siinä, ettei mielellistämis-, tunne- ja kehotaso ole ”synkassa” keskenään: Esimerkiksi saatan tätä kirjoittaessani järjelläni ymmärtää, että olen täysin turvassa omassa kodissani. Tunnetasolla kuitenkin koen turvattomuutta ja pelkoa. Kehotasolla muun muassa jalkani ovat puutuneet ja rintakehässäni tunnen epämääräistä kiristystä ja painontunnetta. Joskus pahimmillaan puhe- ja liikuntakyky saattaa kadota kokonaan. Optimioloissahan ihminen tietää, tuntee ja kokee kehossaan saman tilanteen.

Koen myös olevani hieman eri “minä” eri aikoina vuorokaudessa: Usein aamulla herätessäni koen itseni pieneksi lapseksi, joka kokee olonsa kovin turvattomaksi. Tällöin kaipaan paljon apua ja lohduttelua läheisiltä ihmisiltäni, yleensä mieheltäni. Päivällä olen yleensä pärjäävä ja pystyvä, tällöin ns. näennäisen normaali persoonanosani ANP (apparently normal part of personality) on päällimmäisenä. Illalla, omalla ajallani, saatan kokea tietynlaisen putoamisen, tyhjän päällä -olon.

Asioihin jumittuminen

Saatan välillä jumittua tekemään jotain fyysistä, pakonomaista toimintaa tai ajattelemaan pakonomaisesti jotain asiaa tai tapahtumaa. Näitä toimintoja on yleensä samaan aikaan monia. Pesen pyykkiä samaan aikaan kun siivoan keittiötä, samaan aikaan kun kirjoitan tekstiä, järjestän seuraavan päivän aikatauluja ja järjestelen työhuonetta samaan aikaan kun järjestän kirjastohuoneessa kirjoja. Tämä yleensä johtaa suorastaan humoristiseen kaaokseen: Pyykinpesukone tulvii astianpesuaineesta ja keittiön pöytätasot on pyyhitty huuhteluaineella. Tuotettu asiateksti on täynnä seuraavan viikon aikataulumerkintöjä ja työpaperit löytyvät kirjaston hyllyiltä – ja löytyvät usein kuukauden kuluttua, hurjan etsinnän tuloksena. Kun aloitan työpaperien etsinnän työ- tai koululaukustani, löytyvät sieltä kirjastohuoneesta mystisesti kadonneet kirjat ja mahdollisesti vielä pyykinpesupulveripaketti. Itkeäkö vai nauraako?

Edellä kuvatunlaista pakonomaista (melkein obsessiivis-kompulsiivista) toimintaa on hyvin vaikea lopettaa, ainakaan omin avuin. Tässäkin kyllä auttavat muut ihmiset, jos sellaisia sattuu olemaan kotona. He maadoittavat minut takaisin tähän hetkeen, jolloin tekemisestä tulee jälleen tietoista, järjestelmällistä ja suunniteltua.

Jumitilassa saatan myös juuttua puhumaan ääneen jollekulle, yleensä terapeutilleni, joka ei ole fyysisesti paikalla. Tätä teen kuitenkin vain yksin ollessani – tiedostan siis sen, ettei terapeuttini ole fyysisesti paikalla, sekä sen tosiseikan, että olen yksin. Tai jonkun muun ollessa kotona en edes aloita ääneen puhumista. Tällöin vain näennäisesti olen paikallani, kuitenkin omissa ajatuksissani.

Diplomatiaa

Elämä eri osien kanssa on jatkuvaa diplomatiaa; me nimittäin olemme keskenämme hyvin erimielisiä monista asioista. Esimerkiksi yksi EP-osa (emotional part of personality eli emotionaalinen persoonallisuudenosa, joka kantaa traumamuistoja ja -kokemuksia) haluaisi juosta karkuun ja piiloon peiton alle, kun taas toinen EP-osa vaatii päästä riitelemään hampaisiin asti aseistettuna. Tämän keskellä ANP-osani on sitten kuunneltava ja huomioitava molempien – ja kaikkien – osapuolten täysin päinvastaisia  mielipiteitä, haluja ja tarpeita, rauhoiteltava kaikkia ja tehtävä kompromisseja sekä järjestettävä rauhanneuvotteluja. Osat saattavat jopa inhota ja halveksia tai pelätä toisiaan. Elämä on siis kovin paljon sisäisiä ristiriitoja ja taisteluita, rauhoitteluja ja sovitteluneuvotteluja, mikä on psyykkisesti hyvin uuvuttavaa. Toisaalta jotkin osani tekevät menestyksekästä yhteistyötä. Tämä myös mahdollistaa niiden tietoisen käytön eri tarkoituksiin. Tämä on yksi dissosiaation hyviä puolia.

Kun osat vaihtuvat

Osani vaihtuvat kahdella eri tavalla. Jos EP-osa aktivoituu traumasta muistuttavan asian takia, vaihdos tapahtuu hyvinkin äkisti. Samoin käy kenelle tahansa ihmiselle, joka pelästyy. Esimerkiksi ensin oloni on rauhallinen ja seesteinen, juon päiväkahvia suosikkituolissani ja selaan lehteä. Sitten täysin varoittamatta silmiini osuu otsikko, joka muistuttaa jostain traumaattisesta tapahtumasta. Uppoan takaisin tapahtumaan: Olen taas traumaattisessa tilanteessa, elän sitä ja siinä uudestaan. Saatan täristä, näkökenttä sumenee, sydän hakkaa ja etsin tietä pois, karkuun ja turvaan samalla kun valmistaudun puolustautumaan, lyömään, potkimaan, juoksemaan ja selviämään ylipäätään hengissä. Tämä tila kestää aikansa – kuinka kauan, siitä minulla ei ole minkäänlaista käsitystä –, ja vähitellen palaudun takaisin tähän aikaan ja paikkaan.

Toisaalta osat saattavat vaihtua hitaasti. Saatan esimerkiksi olla keskustelemassa jonkun kanssa, kun havaitsen, että joku ikäänkuin haluaa kovasti puhua sisältäni. Minulla on ikään kuin kova tarve sanoa jotain tiettyä keskustelukumppanilleni. Tähän pystyn kyllä yleensä  vaikuttamaan: Voin olla päästämättä tätä osaa ääneen tai vaihtoehtoisesti heittäytyä puhumaan niin kuin tämä toinen osa haluaa. Silloin joskus myös puhetyylini, sanavarastoni ja yleinen olemukseni muuttuu. Tällaisesta vaihtumisesta ei seuraa mitään muita fyysisiä oireita. Hidasta vaihtumista tapahtuu enemmän ollessani psyykkisesti kuormittunut, sillä minulla ei ole silloin psyykkisiä voimavaroja eikä kapasiteettia säädellä eri osieni esiin tuloa.

Ihmissuhteet

Dissosiaatiohäiriön tiliin voisi laittaa myös ihmissuhdeongelmat. Muun muassa luottamus ja rajaaminen tuottavat suuria haasteita ihmissuhteisiini. Myös ei-dissosiaatiohäiriöisten ihmisten ihmettely dissosiaatiohäiriötäni kohtaan tuottaa monenlaisia tunteita ja haasteita. En ensinnäkään osaa luottaa ihmisiin oikein: Joko en luota ihmiseen ollenkaan tai sitten luotan täysin sokeasti ja sinisilmäisesti. Ajattelen siis jotenkin, että jo tuntemani ihmiset ovat aina pahantahtoisia, vihaisia tai loukkaantuneita minulle, jolloin varon heitä kovasti ja pahimmillaan jopa eristäydyn pitkiksi ajoiksi omiin oloihini. Paradoksaalisesti en toisaalta osaa erottaa entuudestaan tuntemattomista ihmisistä heidän taka-ajatuksiaan. Luotan täysin ventovieraisiin ihmisiin aivan sokeasti, yleensä jonkun ystävällisyydenosoituksen, esim. hymyilyn jälkeen. Tällaisessa tilanteessa tulen helposti satutetuksi: Olen valitettavan helppo uhri.

Rajanveto sen välillä, mihin minä lopun ja mistä toinen alkaa, on myös haastavaa. Kaikista vaikeimpia kysymyksiä minulle olivat ennen terapiaani mielipidekysymykset, esim.  ”Mitä sinä haluaisit (tehdä, syödä, juoda..)?” En kertakaikkiaan osannut vastata, sillä en ollut tullut koskaan ajatelleeksi mitä itse  haluaisin. Olen vähitellen opetellut miettimään mitä minä itse haluan, mutta vieläkin saatan yrittää vastata siten kuin olettaisin toisen osapuolen haluavan minun vastaavan. Ettei hän vain suuttuisi, loukkaantuisi tai pahoittaisi mieltään.

Dissosiaatiohäiriön oireet ovat hankalasti ymmärrettäviä ja selitettäviä. Kokemukseni mukaan ihmisille ei oikein ole selvää, kuinka näihin oireisiin ja koko dissosiaatioon tulisi suhtautua. Voimakkaat tilanvaihtelut saattavat tuoda omalle lähipiirilleni eniten haastetta. Heille olisi luultavasti helpompaa, mikäli olisin aina täysin kyvytön hoitamaan asioitani (laskuja, sopimuksia, virasto- ja lääkärikäyntejä, matkustamista), jolloin he voisivat helposti ottaa nämä asiat hoitaakseen puolestani. Kuitenkin välillä nämä asiat ovat hanskassani aivan täydellisesti, ja haluan itse vaikuttaa asioihini ja hoitaa niitä. Kun voimakkaiden tilanvaihteluiden vuoksi itseltäni arjen pyörittäminen onnistuu välillä mainiosti ja joskus ei yhtään, on luultavasti vaikea auttaa, vaikka haluaisikin.

Dissosiaatio voi olla supervoima

Dissosiaatiolla on hyviäkin puolia. Kuten mainitsinkin, eri osia voi tietoisesti käyttää eri tarkoituksiin. Se on siis eräänlainen ”supervoima”, kuten joku on jossain osuvasti sanonut. Tarvittaessa pystyn poistamaan mielestäni kaiken muun ja hoitamaan hyvinkin vaativia tehtäviä, esimerkiksi akuutteja kriisitilanteita koko psyykkisellä ja fyysisellä kapasiteetillani. Dissosiaatio on luonut minulle myös erinomaisen toisten ihmisten ja ulkoisen ympäristön lukemis- ja huomiointikyvyn. Osaan siis erityisen hyvin tunnistaa, millainen ilmapiiri huoneessa on tai millainen mieliala kullakin on. Dissosiaation takia olen myös tarvittaessa kameleonttimainen: osaan olla hyvinkin luontevan oloisesti ympäristössä kuin ympäristössä, ja minussa on myös ihan aidosti erilaisia ajatus- ja toimintatapoja. Olen joskus luonnehtinut itseäni ituhippigangsteriksi, joka toisena viikonloppuna saattaa meditatiivisesti laulella akupistehierontakurssilla rauhasta ja rakkaudesta, juoda vihermehuja ja kontemploida maailmankaikkeutta. Seuraavan viikonlopun kovaääninen rällääminen hämyisissä baareissa on aivan yhtä paljon minua itseäni. Dissosiaatiosta on myös fyysistä etua. Pystyn nimittäin tietoisesti jättämään huomiotta jonkun tietyn kehonosani. Esimerkiksi hammaslääkärissä minun ei tarvitse yleensä ottaa puudutusta.

Kaikkein paras puoli dissosiaatiossa on mielestäni dissosiaatio itse: se on auttanut minua ylipäätään pysymään hengissä ja selviämään erittäin vaikeissa olosuhteissa ja niiden yli. Ilman dissosiaatiotani en olisi tässä, enkä kirjoittaisi tätä nyt.

Lisää kirjoituksia kokemusasiantuntijoilta

Lähetä meille taidettasi

Lähetä meille taidettasi

Millaiselta maailma näyttäisi, jos ihmisellä ei olisi kykyä taiteelliseen ilmaisuun? Taide koskettaa meitä, koska se koskettaa tunteitamme. Vaikka kieli on eittämättä keskeisin ihmisten välisen vuorovaikutuksen väline, arkikieli ei useinkaan tavoita syvimpää sisintämme. Trauman taakse piiloutuu vahvoja tunteita, joiden ilmaiseminen onnistuu usein vain intuition ja luovuuden kautta. Ilmaisetko iloa, surua, pelkoa, vihaa tai rakkautta runoilla, musiikilla, valokuvilla tai piirroksilla? Julkaisemme kotisivuillamme Taidenurkkauksessa yhdistyksen jäsenten omia taiteellisia teoksia.

lue lisää
Elossa Tuntevainen – Matkaani yksinäisyydestä yhteyteen

Elossa Tuntevainen – Matkaani yksinäisyydestä yhteyteen

Traumatyöskentelyn myötä on vapautunut valtavasti energiaa, kun ei tarvitse enää salailla, pelätä, varoa etten vahingossa osu lähelle lukittua lokeroa. Koen kuin vuosi vuodelta löytäisin syvemmin aidon itseni – tarpeideni, tunteideni, rajojeni, ilojeni äärelle, syvempään yhteyteen. Ja mitä syvemmin koen yhteyttä itseeni, sitä syvempään yhteyteen kykenen myös muiden kanssa. Enää en ole yksin. Enää ei tarvitse salailla, pelätä, piiloutua. Saan olla esillä juuri sellaisena kuin olen.

lue lisää
Toipumismatkastani

Toipumismatkastani

Ja mikä ihme se onkaan, kun pystyn tuntemaan nämä osat ja olemaan läsnäolossani niille kuiskaten:
”Olen tässä. Minä olen nyt vihdoin tässä. Kerro rakkaani, minä kuuntelen sinua. Se on ohi nyt. Tule kotiin. Tule kotiin luokseni.” Ja tämä on syvintä rakkautta, mitä olen ikinä tuntenut. Minun rakkauttani.

lue lisää
Kirje nuorelle minulle

Kirje nuorelle minulle

Kirje Nuorelle minulle 15.10.2019 Rakas nuori minäni, lähestyn sinua kaukaa tulevasta. Haluan kertoa, että kaikista vaikeuksistasi huolimatta sinussa on paljon voimaa. Elämässäsi tulee tapahtumaan myös hyviä asioita ja minä tulen tekemään kaikkeni unelmiesi eteen....

lue lisää

Liity yhdistyksen jäseneksi!

Copyright © 2024 Suomen trauma- ja dissosiaatioyhdistys Disso ry