Kirjoituksia kokemusasiantuntijoilta

Onneksi ennen matkalle lähtöä ei aavista, miten raskaalle taipaleelle on lähdössä. Arki on täynnä fyysistä ja psyykkistä kuormitusta, työssä, kotona ja omassa sisäisessä mielessä. Hän ymmärtää nyt, miksi osia syntyy. Häneen syntyy Aune-mummu, joka tarjoaa turvapaikan ulkoisen ja sisäisen maailman kaoottisuudelle. Aunen kanssa voi puhua myös kuolemasta, kun elämä tuntuu ylivoimaisen raskaalta ja väsyttävältä. 

Persoonallisuus hahmottuu kokonaiseksi systeemiksi, jossa osat ovat yhteydessä toisiinsa. Osien kanssa voi olla kontaktissa. Tyttörukka ja Räyhis ovat lähellä; niiden kanssa voi keskustella ja niillä on oma ääni. Osat hahmottuvat kokonaiseksi toimintajärjestelmäksi....

Persoonallisuuden järjestelmä hahmottuu vähitellen. Hän tutustuu ensimmäisiin osiinsa, pieneen Tyttörukkaan ja räyhäävään teiniin Räyhikseen. Valtavan pitkä matka omaa identiteettiä kohti on takana, kun hän kuvailee ja esittelee persoonallisuuden osiaan terapeutille ja tukihenkilölle. Hyväksyminen on myös taipumista totuudelle: suru kaikesta, mitä on ollut tai puuttunut, tulee kohdattavaksi jossain vaiheessa. Yksi osista kantaa maailmankaikkeuden syntejä, ja se painaa ajoittain lyijynä. Hän tapailee: ”Oon tuomittuna kulkemaan, kulman taa ja seuraavaan”.

Traumatisoitumisessa persoonallisuus jakautuu osiin, jotka eivät ole tietoisia toisistaan. Hän perehtyy teoriaan persoonan rakenteellisesta dissosiaatiosta mutta todellisuuden järkeileminen hämmentää. Mikä lopulta on se maailma, jonka havaitsemme? Onko sitä edes olemassa sellaisenaan vai onko vain toisistaan poikkeavia tulkintoja? Hän pohtii, onko oikeasti edes olemassa.

Hänen mielensä pakenee sitä tuntematonta, jota kohti se on kulkemassa. Se pyrkii karkaamaan, lipeämään, livistämään ja välttelemään eteenpäin menemistä kaikin tavoin. Jännitys, pelko, kauhu, tuska, hätä ja huoli – hän alkaa luokitella ja nimetä ahdistusoireitaan. Tukihenkilö tiedostaa välttelyn, ja ohjaa häntä nyt aiempaa päättäväisemmin kohti oikeaa polkua tarjoamalla tietoa traumatisoitumisesta. Nyt hän uskaltaa ottaa uuden näkökulman vastaan. Hän alkaa tunnistaa itsessään yhä enemmän dissosiaatiohäiriön piirteitä. Hän kuitenkin vielä pelkää niitä ja kuvittelee mielessään orkesterin vääräleukaisen soittimen.

Jos yhtenäistä kokemusta minuudesta ei ole, matka oman mielen sisälle voi olla suunnattoman pitkä. Hän tarkkailee itseään yhä enemmän ja rohkaistuu muistelemaan lapsuuttaan. Ihan lähellä – hänen omassa kehossaan – sijaitsevat kivut ovatkin outoja ja vieraita. Lapsuuden tapahtumat ovat valovuosien takana, avaruuspölyn himmentämiä. Hän pohtii terapeuttisen suhteen luonnetta ja aiempaa terapiakokemustaan. Hän uskaltautuu luottamaan uudelleen ja laulaa mielessään: ”I must have done something good.”

Syyskuussa ahdistus alkaa vaivata häntä yhä enemmän. Se on painavaa ja epämääräistä, tuntuu surulta, kaipuulta ja murheelta, tuskalta, kauhulta ja jännitykseltä. Tunnetiloihin tutustuminen aloittaa käänteentekevän matkan menneisyydestä tulevaisuuteen, vuoden, jolloin hän palaa muistamaan omaa menneisyyttään, kokemuksiaan lapsena ja nuorena sekä hoidon uudelleen traumatisoineena psykiatrisena potilaana.

Agentit Smith & Jones "Tell me, Mr. Anderson, what good is a phone call if you are unable to speak?" Mulle syyllisyys on aina ollut ääni. Mä en oikeastaan tiedä mitä syyllisyys tunteena tarkoittaa, sillä se on aina mulle ollut mun päänsisäinen ääni....

Synnyin alkoholistiperheeseen 40 vuotta sitten. Isäni oli väkivaltainen alkoholisti ja äitini täysin kyvytön tekemään asialle mitään. Sitä jatkui vuosia. Perheessämme lapsia rangaistiin kaikenlaisista tunteista ja niiden näyttämisestä. Rankaisukeinot olivat fyysistä väkivaltaa isäni puolelta. Hän hakkasi meidät hiljaisiksi. Äitini puolelta väkivalta oli mitätöintiä ja hiljentämistä: jos ei muuten, niin pilkkaamalla isoon ääneen ja avoimesti tunteiden näyttämistä kaikkialla ja kaikille. Sukulaisillemme, kaupan kassalle, opettajilleni, kavereilleni, heidän vanhemmilleen sekä naapureillemme.

Kun on tunteet Yksi asia on varma: elämä dissosiaatiohäiriön kanssa ei ole pitkästyttävää. Minulle se on elämää suurten tunteiden keskellä. Enimmäkseen olen pärjännyt hyvin: olen opiskellut pitkälle ja toimin akateemisessa ammatissa, josta olen aina haaveillut....