Särkynyt enkeli – sirpaleista voi syntyä jotain uutta ja arvokasta

Kun jotain kaunista särkyy, voiko siitä enää rakentaa ehjää? Tämä tarina kertoo, miten sirpaleista voi syntyä jotain uutta ja arvokasta...

Särkynyt enkeli

On sunnuntaiaamu. Poutainen pakkassää ja lumihankea pitkin kiitävät auringonsäteet vangitsevat katseeni ulos. Aamukahvi herättää paitsi ajatukseni, myös luovuuteni. Tänään on täydellinen valokuvaussää. Olohuoneen hyllyllä on iso ja kaunis lasienkeli, joka kuului edesmenneelle isoäidilleni. Mummoni kuoltua lasienkeli muutti meille ja sai ansaitsemansa paikan poikieni kastekuvien välistä. Näen jo mielessäni, kuinka kauniisti valonsäteet heijastuvat sekä lumen, että enkelin pinnasta. Pukeudun, nappaan kameran ja enkelin käteeni ja lähden ulos.

Toinen toistaan kauniimpia kuvia syntyy kymmeniä ja lopulta kylmyys pakottaa minut takaisin sisälle. Ulkona oli niin kirpeä pakkanen, että lasienkeli ehti osin jäätyä, vaikken ollut ulkona kauaa. Asetan enkelin vierelleni sulamaan ja alan karsia otoksiani. Sen yhden ja ainoan, täydellisen valokuvan valitseminen on aina yhtä vaikeaa ja aikaa vierähtääkin tietokoneen ääressä seuraavan kahvikupillisen verran. Samalla hetkellä, kun löydän kuvieni joukosta sen oikean, kuuluu keittiöstä valtava kolahdus ja kilinä.

Sekunnin murto-osassa käyn läpi tunteita laidasta laitaan; surua, ahdistusta, pettymystä, pelkoa, itseinhoa ja epäuskoa. Toivon niin kovasti olevani väärässä ja toisaalta tiedän, että pahin pelkoni on käynyt toteen. Lasienkeli, tuo kaunis isoäitini symboli, on levinnyt tuhansiksi pienen pieniksi palasiksi keittiöni laattalattialle. Tiesin heti, ettei mitään ollut tehtävissä. Vielä hetki sitten minulla oli käsissäni jotain kaunista, nyt jäljellä on vain arvoton kasa lasia.

Särkynyt enkeli, kuvituskuva. Kuva tekstin enkelistä hangessa.Aistin huoneessa lasteni tarkkailevat silmät. Ne ovat täysin kiinni jokaisessa huokauksessa ja käsieni tekemässä harjanvedossa. Olen täysin eleetön ja äänetön, ja se selkeästi hämmentää heitä. Siivoaminen kestää kauan, koska lasinsiruja tuntuu olevan joka paikassa. Mutta tuon siivoamisen aikana, hiljaisuuden keskellä huomaan tilanteessa ja ennen kaikkea omissa ajatuksissani jotain hyvin vahvaa ja voimaannuttavaa.

Joskus kauan sitten, minäkin putosin kovalle lattialle ja hajosin. Ilman ennakkovaroitusta ja pelastautumismahdollisuutta. Palasia minusta pirstoutui sinne tänne ja tiesin ettei paluuta entiseen ollut. Ja vaikka selvisinkin lopulta pudotuksesta elossa, uskoin silti olevani ikuisesti rikki. Ikuisesti erilainen kuin muut. Ikuisesti vain arvoton kasa pelkkiä käyttökelvottomia sirpaleita.

Mutta kuinka ollakaan elämä näytti minulle vuosien saatossa toisenlaisen totuuden. Särkynyt ei ole yhtä kuin arvoton. Ja hyvinkin pienistä sirpaleista voidaan silti tehdä jotain uutta ja kaunista, jotain ainutlaatuista ja arvokasta. Samanlaista minusta ei tullut, mutta tuli uudenlainen ja entistä vahvempi. Enkä tänään vaihtaisi tuosta matkasta päivääkään pois. En nyt, kun tiedän mitä kohti olin koko ajan matkalla. Tänään nuo arpiset sirpaleet eivät enää muistuta minua putoamisen ja hajoamisen tuomasta kivusta. Tänään ne ovat taisteluarpia, jotka muistuttavat minua tästä matkasta ja siitä taistelusta, jonka minä lopulta voitin.

Makuuhuoneeni pöydällä on pyöreä, lasinen kynttiläteline, jonka sisälle voi laittaa haluamiaan somisteita. Kerään lattialta pienen kasan hienoimpia lasinsirpaleita ja pudotan ne kynttilätelineen sisälle. Asetan kynttilän kastekuvien väliin ja sytytän tuikun palamaan. Sirpaleet kimmeltävät kilpaa kynttilän liekin kanssa ja näyttää kuin koko somiste sykkisi uudenalaista henkeä. Tuntuu kuin isoäitini olisi läsnä. Jätän kynttilän palamaan ja kaadan itselleni uuden kupin kahvia. Hymyilen huomatessani kahvikupissani lukevan tekstin:

”Ehjimmät meistä on sirpaleista tehty.”
-Tommy Tabermann-

Sini Kirvesmäki,
koulutettu kokemusasiantuntija, sosionomi (AMK)
Disso ry:n hallituksen jäsen 2025

Kynttilä.

Lisää kirjoituksia kokemusasiantuntijoilta

Elossa Tuntevainen – Matkaani yksinäisyydestä yhteyteen

Elossa Tuntevainen – Matkaani yksinäisyydestä yhteyteen

Traumatyöskentelyn myötä on vapautunut valtavasti energiaa, kun ei tarvitse enää salailla, pelätä, varoa etten vahingossa osu lähelle lukittua lokeroa. Koen kuin vuosi vuodelta löytäisin syvemmin aidon itseni – tarpeideni, tunteideni, rajojeni, ilojeni äärelle, syvempään yhteyteen. Ja mitä syvemmin koen yhteyttä itseeni, sitä syvempään yhteyteen kykenen myös muiden kanssa. Enää en ole yksin. Enää ei tarvitse salailla, pelätä, piiloutua. Saan olla esillä juuri sellaisena kuin olen.

lue lisää
Toipumismatkastani

Toipumismatkastani

Ja mikä ihme se onkaan, kun pystyn tuntemaan nämä osat ja olemaan läsnäolossani niille kuiskaten:
”Olen tässä. Minä olen nyt vihdoin tässä. Kerro rakkaani, minä kuuntelen sinua. Se on ohi nyt. Tule kotiin. Tule kotiin luokseni.” Ja tämä on syvintä rakkautta, mitä olen ikinä tuntenut. Minun rakkauttani.

lue lisää
Kirje nuorelle minulle

Kirje nuorelle minulle

Kirje Nuorelle minulle 15.10.2019 Rakas nuori minäni, lähestyn sinua kaukaa tulevasta. Haluan kertoa, että kaikista vaikeuksistasi huolimatta sinussa on paljon voimaa. Elämässäsi tulee tapahtumaan myös hyviä asioita ja minä tulen tekemään kaikkeni unelmiesi eteen....

lue lisää

Liity yhdistyksen jäseneksi!

Copyright © 2025 Suomen trauma- ja dissosiaatioyhdistys Disso ry