Kuinka elää hyvää elämää dissosiaation kanssa
Dissosiaatio on ollut pitkään mukana elämässäni. Se tuli minulle tutuksi jo pienenä lapsena. Minulle sanottiin usein, että elän omissa maailmoissani. Minulla on aina ollut vilkas mielikuvitus ja sen avulla kehitinkin erilaisia sisäisiä maailmoja, joihin uppouduin traumaattisissa, sietokyvyn ylittävissä tilanteissa.
Nämä sisäiset maailmat ovat aikuisena olleet minulle rikkaus. Olen hyödyntänyt niitä paljon taiteessani. Ilman niitä taiteeni ei ehkä olisi niin surrealistista ja ilmaisuvoimaista kuin se nyt on, eikä elämäni olisi näin uskomattoman moniulotteista.
Dissosiaatio kokemuksena
Dissosiaatio voi olla hämmentävää vaikkei se välttämättä tunnukaan oikeastaan miltään. Se on kokemus erillisyydestä ja ulkopuolisuudesta. Dissosiaatiossa kaikki tunteet katoavat ja jäljelle jää tyhjyys, kokemus siitä, ettei ole tässä hetkessä vaan jossain muualla. Irti itsestä, irti ajasta ja paikasta, muttei irti todellisuudesta. Se on kaksi maailmaa päällekkäin yhtä aikaa – oma sisäinen maailma ja sitten tämä maailma, jossa me kaikki elämme.
Kun dissosioin, sen huomaa minusta yleensä niin, että menen hiljaiseksi ja jään vain tuijottamaan, useimmiten alas ja vasemmalle. Minuun ei välttämättä saa puhumalla kontaktia. Dissosiatiiviset oireet saattavat kestää sekunneista jopa tuntiin. Usein en muista “kohtauksen” jälkeen mitään.
Minulle saattaa tulla kokemuksia, joissa irtaudun kehostani ja katselen itseäni ulkopuolelta. Aistit saattavat kapeutua, en välttämättä näe enkä kuule kunnolla. Keskittymisestä tulee todella haastavaa ja keho lamaantuu joko kokonaan tai osittain.
Dissosiaation lisäksi minulla on traumaoireita, jotka saattavat aktivoitua stressaavissa tai triggeröivissä tilanteissa. Silloin saatan menettää puhekykyni tai en pysty liikuttamaan raajojani. Ne halvaantuvat ja saatan sen seurauksena lyyhistyä maahan.
Vaikka nämä oireet ovatkin välillä invalidisoivia, en suostu antamaan niiden estää minua tekemästä asioita.
Vain tuomalla dissosiaatiota näkyväksi siitä voidaan alkaa tehdä tavallinen osa elämää eikä jotain mitä tarvitsee pelätä. Dissosiaatio ja traumaoireet ovat minulle arkinen asia ja olen oppinut elämään niiden kanssa parhaani mukaan.
Taiteilijana toimiminen
Dissosiaatio aiheuttaa minulle monia haasteita arkeen, mutta niiden ei tarvitse olla ylitsepääsemättömiä. Dissosiaatiosta huolimatta on mahdollista elää riittävän hyvää elämää, eikä dissosiatiivisia oireita tarvitse pyrkiä piilottamaan, vaikka se voi äkkiseltään tuntua turvalliselta ratkaisulta.
Minä käyn esimerkiksi puhujakeikoilla ja jos dissosiaatio tai traumaoireet iskevät keikan aikana, odotamme hetken palautumistani ja homma jatkuu sen jälkeen ihan normaalisti. Tähän mennessä kukaan ei ole vielä antanut oireistani negatiivista palautetta tai tehnyt niistä numeroa. Pikemminkin minuun on suhtauduttu myötätuntoisesti ja kannustavasti.
Ihmetystä oireet saattavat aiheuttaa, mutta jos minulla on ollut huono päivä jo aamusta asti, kerron usein keikalla oireistani etukäteen. Näin yleisö ei hämmenny, jos oireita sattuisi tulemaan.
Taiteen tekeminen auttaa usein dissosiatiivisiin oireisiin. Taiteeseen uppoutuminen tuo minulle jotain muuta ajateltavaa ja luova ajattelu aktivoi aivojen eri osia. Toisaalta jos dissosiaatio on päässyt tarpeeksi pahaksi, luova ajattelu ei onnistu eikä silloin taiteen tekeminenkään. Silloin paras tapa palata tähän hetkeen on tehdä jotain kehollista – esimerkiksi pitää jääkylmää muovipulloa kättä vasten.
Oireita minulla on useimmiten aamuisin tai ennen jännittäviä tilanteita. Tiedän valmistautua niihin etukäteen esimerkiksi pyrkimällä rauhoittamaan itseni tai kuuntelemalla musiikkia. Pyrin siihen, etten järjestä aamuihin mitään tärkeitä juttuja ja yrittäjänä voin itse päättää omista aikatauluistani. Aamut keskitän itsestäni huolehtimiseen ja terapiaan.
Dissosiaatio ja terapia
Käyn psykoterapiassa ja siellä käsittelemme dissosiaatiota ja traumaoireita yhdessä terapeutin kanssa. Oireet aktivoituvatkin usein juuri terapiassa, kun käsittelemme erilaisia triggeröiviä asioita. Tasapainon löytämisessä on ollut haasteita. Toisaalta tulisi mennä triggeröiviä lapsuuden asioita kohti, toisaalta traumoja ei saisi käsitellä liian nopeasti, etteivät oireet aktivoidu liikaa, koska silloin asioiden käsittely ja prosessointi ei onnistu riittävän hyvin.
Tätä tasapainoa olemme edelleen etsimässä terapeuttini kanssa, mutta pääsemme koko ajan lähemmäs sopivaa tahtia. Pyrimme terapiassa käsittelemään traumoja sen takia, että oireet vähenisivät. Tärkeintä on mennä omassa tahdissa ja riittävän hitaasti. Minun kanssani täytyy edetä ihan todella hitaasti, koska olen niin herkkä ihminen. Näen kuitenkin herkkyyteni vahvuutena, en ongelmana. Olen yleensä hyvin kartalla siitä, mitä muut ihmiset kokevat ja tuntevat. Aistin ilmapiirin huoneessa todella tarkasti. Tämä on tehnyt minusta hyvän kuuntelijan ja minua kiitelläänkin usein ihmisläheisyydestäni.
Terapia on minulle yksi tärkeimmistä asioista maailmassa ja aion jatkaa sen tekemistä niin kauan kuin on tarpeellista ja mahdollista.
Dissosiaatio osana elämää
En anna dissosiaation tai traumaoireiden estää minua tekemästä asioita. Jos oireita tulee, aikataulutan tekemiseni uudelleen. Minulla onkin kalenterissani useita värikkäitä palikoita, joita siirtelen paikasta toiseen tarvittaessa. En koskaan laita päiviä liian täyteen, vaan jätän niihin tarkoituksella pelivaraa. Joskus joudun harmillisesti siirtämään tai perumaan sovittuja tapaamisia. Ihmiset suhtautuvat siihen eri tavoin. Jotkut eivät ymmärrä, mutta suurin osa ymmärtää. Kerron aina oikean syyn, koska minun mielestäni oireissa ei ole mitään hävettävää.
On ollut toisaalta pakko hyväksyä joitakin rajoitteita. Jos dissosiaatio iskee yhtäkkiä takavasemmalta, ei ole paljoakaan muuta tehtävissä, kuin odottaa että oireet menevät pois.
Oireiden vangiksi ei kuitenkaan tarvitse jäädä. Pelkästään oireisiin keskittyminen kapeuttaa elämää. Ne ovat osa elämää, mutta eivät koko elämä. Sairaan tai häiriöisen identiteettiä ei tarvitse rakentaa ja ylläpitää. Minä en henkilökohtaisesti pidä edes traumatisoitunut-termistä. Se on minulle liian leimaava ja tuntuu että silloin trauma määrittelee minut. Kuvaan mieluummin itseäni henkilönä, jolla on trauma. Se on yksi osa minussa, muttei koko minuus.
Sinulla voi olla häiriö, mutta sinä et ole häiriö.
Sinä olet kokonainen ihminen ja sinullakin on oikeus hyvään elämään.
Taika Jalohaikara
kokemusasiantuntija ja taiteilija
https://www.taikajalohaikara.fi
