Dissosiaation ymmärtäminen ja hyväksyminen kulkevat käsi kädessä

Minulla on dissosiaatiohäiriö. Se ei kerro minusta ihmisenä oikeastaan mitään, mutta se kertoo hyvin paljon haasteista jokapäiväisessä elämässäni. Diagnoosit auttavat ymmärtämään häiriöiden ja sairauksien luonnetta ja antavat ohjenuoria kuntoutukseen. Mielenterveyden häiriöistä kuntoutuakseen oma aktiivisuus ja osallisuus ovat ensiarvoisen tärkeitä. Väitän olleeni hyvinkin aktiivinen kuntouttamaan erilaisia ahdistuneisuushäiriöitäni, joita minulle kirjattiin. En edistynyt, ja lopulta ajattelin olevani toivoton tapaus. Ja voi miten yksin olin toivottomuuteni seurassa! Hyväksyttyäni ja ymmärrettyäni dissosiaation osaksi minua, olen edistynyt parin viimeisen vuoden aikana enemmän kuin kahdeksanatoista vuotena yhteensä ennen tätä.

Kuljin palvelujärjestelmässä 20 vuotta vailla oikeaa diagnoosia. Aika on muuttunut, ja tänä päivänä häiriöstä on ammattilaisillakin enemmän tietoa kuin oireiluni voimistuessa 17-vuotiaana niin paljon, että hain nukahtamislääkkeitä. Kaikki hoitavat tahoni, joita on ollut vuosien mittaan kymmeniä, ovat olleet tietoisia vaikeasta traumataustastani. En voi syyttää oikean diagnoosin viipymisestä vain järjestelmää. En ollut itse valmis ottamaan sitä vastaan kuultuani siitä ensimmäistä kertaa seitsemän vuotta sitten. En luottanut ihmiseen, joka sen minulle esitteli. Dissosiaatio ja siihen liittyvät merkilliset persoonan osat kuulostivat niin pelottavilta, että kuvittelin menettäväni niiden myötä kaiken itselle tärkeän. En halunnut itselleni enempää persoonia, kun en pärjännyt yhdenkään kanssa. Minulla oli kuitenkin ollut luotettavia ja turvallisia hoitosuhteita aiemmin. Kunpa he olisivat kertoneet minulle dissosiaatiosta ja opettaneet ymmärtämään sitä. Nyt mietin, miten kaltaiseni pääsisivät nopeammin oikean avun piiriin.

Luottamusta tarvitaan kaikkeen

Luottamus ja turvallisuuden tunne ovat traumatisoituneille kaikki kaikessa. Niitä tarvitaan ihan kaikkeen, myös dissosiaation ymmärtämiseen ja hyväksymiseen. Traumojen parissa työskentelevät asiantuntijat tietävät sen varmasti. Kunpa he muistaisivatkin sen aina. Minä tarvitsin luotettavan ja turvallisen ammattilaisen sanomaan, että olet hyvä äiti, puoliso, sisar, ystävä ja työntekijä tästä häiriöstä huolimatta. Olet hyvä ihminen ja hyväksyn sinut, eikä dissosioiminen muuta sitä asiaa. Dissosiaatiohäiriö johtuu siitä, että sinulle on tapahtunut hirveitä, ylivoimaisia asioita, eikä se määrittele sinua. Sinulla ei ollut turvallisia aikuisia,  joita lapsi tarvitsee, joten dissosiaatio tuli avuksesi. Tarvitsen edelleen luotettavia, turvallisia ja hyväksyviä kiintymyssuhteita voidakseni opetella luopumaan dissosiaatiosta.

Dissosioiminen on ihmismielen nerokkuutta

Dissosiaation ymmärtäminen ja hyväksyminen olisi helpompaa, jos se esitettäisiin toisin kuin vaikkapa Traumaperäisen dissosiaatiohäiriön vakauttaminen -teoksessa. Lukiessani ensimmäistä lukua ärsyynnyn aina siitä, että dissosiaatio määritellään vakavaksi integraation epäonnistumiseksi. Integraatiokykymme saattaa olla pysyvästi heikentynyt, heikompi, rajallisempi. Eikö riitä, että kamppailemme syyllisyyden ja huonommuuden tunteiden kanssa täysipäiväisesti? En mitenkään halua nähdä asiaa noin. Elämme jatkuvassa helvetissä, koska meillä on niin heikko integraatiokyky. Ei tule kauppoja.

Dissosioiminen on ihmismielen nerokkuutta. Se johtuu ennen kaikkea kiintymyssuhteiden häiriöstä, emotionaalisen tuen puutteesta. Dissosiaatio on normaali ilmiö niissä olosuhteissa, joissa sille on tarvetta.

Turvallisissa kiintymyssuhteissa ei tarvitse dissosioida

Ymmärrän, että herkkä tyttäreni alkaisi dissosioida, ellemme mieheni kanssa vanhempina kuulisi, näkisi ja rakastaisi häntä. Hän ei myöskään kertoisi, mikäli tulisi kaltoin kohdelluksi, ellemme olisi turvallisia ja häntä varten. Käyn toistuvasti tyttäreni kanssa läpi pelottavia asioita. Hän on tämän tästä peloissaan useista asioista reagoiden niihin fyysisesti pahoinvoinnilla ja nukahtamisvaikeuksilla. Me sanoitamme pelot yhdessä, teemme eron niiden asioiden välillä, joihin voimme itse vaikuttaa tai sitten emme. Harjoittelemme rauhoittumista todeten, että tätä asiaa, ihmiskunnassa esiintyvää pahuutta, emme voi muuttaa. Voimme valita ainoastaan omat tekomme, joita oikeellisuudentajumme ohjaa. Tuo ihana lapsi opettaa minua jatkuvasti ymmärtämään itseäni. Hänellä on terveitä kiintymyssuhteita, joissa asioille annetaan nimi, todetaan pahoiksi ja pelottaviksi. Niitä ei tarvitse dissosioida. Lapsen maailmankuva on egosentrinen, joten on täysin luonnollista alkaa syyttää itseään, jos on paha olo. Omatunto ja minäkuva kehittyvät terveiksi turvallisissa kiintymyssuhteissa, joissa lapsi on rakastettu, hyväksytty, kuultu ja nähty. Ehdoitta. Tyttäreni integraatiokyvyn sekä minäkuvan normaalille kehittymiselle on edellytykset. Minulla ei ollut vastaavia puitteita.

Kiitos dissosiaatiolle!

Olen matkani siinä vaiheessa, että voin sanoa olevani kiitollinen dissosiaatiolle. Se korvasi lapsuuteni puuttuvat aikuiset. Kiitos, että pelastit minut! Olet tehnyt elämästäni hyvin vaikeaa, mutta pelastit henkeni. Nyt meidän on aika kääntää sivua. Sinun ei tarvitse enää kannatella minua, koska olen löytänyt ihmisiä, joiden kanssa voin rakentaa minuuteni uudelleen. Tiedän, että saatat minua vielä pitkään, mutta jonain päivänä voimme hyvästellä hymyssä suin.

Photo by freestocks.org from Pexels
(https://www.pexels.com/photo/shallow-focus-photography-of-brown-and-gray-bricked-wall-205325/)