Deb Dana – Polyvagaaliteoriaa alkajille

Polyvagaaliteorian kehittäjä, neurofysiologi Stephen Porges löysi tietyn biologisesti määrätyn järjestyksen, jonka mukaisesti ihminen reagoi jokaiseen kokemukseensa. Porgesin työtä kunnioittaen tämän…...
21 maaliskuun, 2021

This article has been translated from English and published here with the permission of the author, Deb Dana. You can find the original article in English here.

Artikkelin kirjoittaja Deb Dana on polyvagaaliteoriaan ja kompleksisen trauman hoitoon erikoistunut amerikkalainen psykoterapeutti ja sosiaalityöntekijä. Hän on kirjoittanut useita kirjoja polyvagaalisen teorian hyödyntämisestä psykoterapiassa. Deb Danan nettisivut löydät osoitteesta https://www.rhythmofregulation.com/. Tämä artikkeli on käännetty ja julkaistu tekijän luvalla. 

Polyvagaaliteoriaa alkajille

Polyvagaaliteorian kehittäjä, neurofysiologi Stephen Porges löysi tietyn biologisesti määrätyn järjestyksen, jonka mukaisesti ihminen reagoi jokaiseen kokemukseensa. Porgesin työtä kunnioittaen tämän artikkelin tarkoituksena on tarkastella ja selittää polyvagaaliteoriaa selkokielisesti.

Ihminen on luotu luomaan yhteyksiä. Syntymähetkestämme lähtien ryhdymme selvittämään, miten voisimme kokea olomme turvallisiksi omassa kehossamme, ympäristössämme ja suhteessa toisiin ihmisiin. Autonominen hermosto on henkilökohtainen valvontajärjestelmämme, joka on aina valppaana ja arvioimassa turvallisuuden tasoa. Se pyrkii suojelemaan meitä aistimalla merkkejä turvasta tai vaarasta. Se kuulostelee kaiken aikaa, mitä tapahtuu kehossa ja kehon ulkopuolella sekä suhteissamme toisiin ihmisiin.

Autonomisen hermoston suorittama kuulostelu on hyvin alitajuista, eikä sitä voi tietoisesti hallita. Tällaista tietoisuuden ulkopuolella tapahtuvaa havainnointia varten Porges kehitti termin neuroseptio. Se kuvaa tapaa, jolla autonominen hermosto kartoittaa järjestelmällisesti turvan, vaaran ja hengenvaaran merkkejä ilman aivojen ajattelevien osien osallisuutta. Koska ihminen on merkityksiä luova olento, neuroseption sanaton kokeminen luo pohjan tarinalle, joka muokkaa päivittäistä elämäämme.

Autonominen hermosto – anatomia ja ominaisuudet

Autonominen hermosto koostuu rakenteellisesti kahdesta haarasta, sympaattisesta ja parasympaattisesta hermostosta. Toiminnallisesti se reagoi signaaleihin ja aistimuksiin kolmea eri hermorataa pitkin. Näistä jokaisella on oma tunnusomainen reaktiokaavansa, ja kaikki kolme palvelevat eloonjäämistämme.

Sympaattinen haara sijaitsee selkäytimen keskiosassa ja edustaa hermorataa, jonka tehtävänä on valmistaa ihminen toimintaan. Se vastaa vaaran merkkeihin ja käynnistää adrenaliinin erityksen, mikä toimii ”taistele tai pakene” -reaktion polttoaineena.

Kaksi muuta hermorataa sijaitsevat parasympaattisessa haarassa ja muodostuvat vagus- eli kiertäjähermosta. Takaraivossa sijaitsevasta aivorungosta lähtevä vagushermo kiertelee läpi kehon kahdensuuntaisesti: alaspäin hermottaen keuhkoja, sydäntä, palleaa ja vatsaa sekä ylöspäin yhdistyen niskan, kaulan, silmien ja korvien alueella oleviin hermoihin.

Vagushermo jakautuu kahteen osaan: ventraaliseen (vatsanpuoleiseen) ja dorsaaliseen (selänpuoleiseen) hermokokonaisuuteen. Ventraalinen osa reagoi turvallisuudesta viestiviin merkkeihin ja tukee tunteita siitä, että voimme turvallisesti osallistua ja ottaa sosiaalista kontaktia muihin. Dorsaalinen osa puolestaan reagoi äärimmäiseen vaaraan. Se katkaisee yhteyden toisiin ihmisiin ja tietoisuuteemme ja vie meidät suojaavan lamaannuksen tilaan. Kun tunnemme itsemme jähmettyneiksi, turtuneiksi tai poissaoleviksi, on dorsaalinen vagus ottanut vallan.

Porges löysi reaktiohierarkian, joka on sisäänrakennettu autonomiseen hermostoomme ja pohjautuu lajimme evoluutiohistoriaan. Parasympaattisen hermoston dorsaalinen vagus ja sen jähmettymisreaktio (immobilisaatio) ovat peräisin muinaisilta selkärankaisilta edeltäjiltämme. Tästä kaikkein vanhimmasta hermokokonaisuudesta seuraavana kehittyi sympaattinen hermosto ja sen liikkeellepaneva toimintakaava (mobilisaatio). Kaikkein tuorein lisäys on parasympaattisen hermoston ventraalisen vaguksen hermokokonaisuus, joka edustaa nisäkkäille ainutlaatuisia sosiaalisen vuorovaikutuksen toimintamalleja.

Kun olemme juurtuneina ventraalisen vaguksemme toimintaan, tunnemme olevamme turvassa, rauhassa, yhteydessä toisiin, ja käyttäydymme sosiaalisesti. Aistimus (neuroseptio) vaarasta voi laukaista sympaattisen reaktion, jolloin siirrymme evoluution aikajanalla sympaattisen haaran vanhempaan reaktiomalliin. Tässä tilassa olemme valmiudessa reagoimaan vaaraan ja toimimaan. Toimintaan ryhtyminen voi auttaa meitä palaamaan turvalliseen ja sosiaaliseen tilaan. Jos kuitenkin koemme olevamme ansassa, emmekä kykene pakenemaan vaaratilanteesta, dorsaalinen vagus aktivoituu ja vie meidät aivan evoluutiohistoriamme alkuvaiheille. Tässä tilassa jähmetymme ja pysähdymme. Kehomme ja mielemme lähes sammuvat turvatakseen eloonjäämisemme. Täältä on pitkä ja raskas matka takaisin turvalliseen ja sosiaaliseen olemiseen.

Autonomisen hermoston tikapuut

Autonomisen hermoston toimintaa voi havainnollistaa tikapuiden avulla. Tarkastellaan, miten kokemuksemme muuttuvat kun kuljemme tikapuita ylös ja alas.

Tikapuiden huipulla

Miltä tuntuisi olla turvassa? Tiukassa mutta lempeässä syleilyssä, lähellä toisia. Itkeä ja nauraa yhdessä. Olla vapaa liittymään, jäämään tai lähtemään…

Turvallisuuden ja yhteyden tunteita ohjaa autonomisen hermoston evolutiivisesti tuorein osa. Sosiaalisen liittymisen järjestelmämme aktivoituu parasympaattisen hermoston ventraalisen vaguksen kautta. Tässä tilassa syke on vakaa, hengitys on syvää, olemme turvallisessa katsekontaktissa ja voimme virittäytyä keskusteluihin sulkien pois häiritsevän taustamelun. Pystymme keskittymään kokonaiskuvaan ja olemme yhteydessä maailmaan ja toisiin ihmisiin. Olemme iloisia, aktiivisia ja kiinnostuneita maailmasta turvallisena, mukavana ja rauhallisena paikkana. Tässä ventraalisen vaguksen ylläpitämässä tilassa tikapuiden huipulla ihminen on yhteydessä kokemuksiinsa ja voi tukeutua muihin. Tähän tilaan liittyviin arkisiin kykyihin ja kokemuksiin kuuluvat järjestelmällisyys, suunnitelmallisuus, itsestä huolehtiminen, leikki, toisten kanssa toimiminen, tuotteliaisuus, säätelykyky sekä hallinnan tunne. Sen terveydellisiin hyötyihin kuuluvat terve sydän, vakaa verenpaine, hyvä vastustuskyky, toimiva ruuansulatus, laadukas uni ja yleinen hyvinvoinnin kokemus.

Askel alaspäin

Pelko kuiskailee korviisi. Sen viestit ovat voimakkaita: Liiku, toimi, pakene. Keneenkään ei voi luottaa. Missään ei ole turvallista…

Autonomisen hermoston sympaattinen haara aktivoituu, kun aistimme sisäisen levottomuuden kasvavan – kun siis jokin laukaisee neuroseption vaarasta. Suuntaudumme toimintaan: taistelemaan tai pakenemaan. Tässä tilassa sykkeemme kiihtyy, hengitys on tiheää ja pinnallista ja kartoitamme ympäristöä vaaran merkkien varalta – olemme “liikekannalla”. Tällöin ihminen on ahdistunut tai vihainen, ja adrenaliinihyöky saa kehon rauhattomaksi. Ympäristöstä seuloutuvat vaaralliset äänet, ja ystävällisemmät jäävät kuulematta. Maailma voi vaikuttaa vaaralliselta, kaoottiselta ja vihamieliseltä. Tässä sympaattisen mobilisaation tilassa, askelta alempana autonomisen hermoston tikapuilla ja kauempana evoluution aikajanalla ihminen saattaa ajatella, että maailma on vaarallinen paikka, jolta on suojauduttava. Arkisiin kokemuksiin voivat kuulua yleinen ahdistuneisuus, paniikkikohtaukset, viha, keskittymisvaikeudet ja sosiaalinen ahdistus.

Terveydentilassa lyhempi- tai pidempiaikainen sympaattinen aktivaatio voi näkyä sydänsairauksina, korkeana verenpaineena, korkeana kolesterolina, uniongelmina, painonnousuna, muistin heikkenemisenä, päänsärkynä, kroonisena niska-, hartia- ja selkäkipuna, vatsan oireiluna sekä heikkona vastustuskykynä.

Tikapuiden juurella

Olet kaukana, pimeässä ja pelottavassa paikassa. Hiljaa ja käpertyneenä, hengitystä pidätellen. Yksin jossain, mistä kukaan ei sinua löydä.

Vanhin reaktiokaavamme, parasympaattisen hermoston dorsaalisen vaguksen jähmettymisreaktio, on viimeinen oljenkortemme. Kun kaikki muu epäonnistuu, kun olemme umpikujassa ja toiminta ei tuota tulosta, “primitiivinen vagus” sammuttaa ja romahduttaa systeemimme ja saa aikaan lamaantuneen, dissosiatiivisen tilan. Täällä aivan autonomisen hermoston tikapuiden juurella ihminen on yksin epätoivossaan ja pakenee tietämättömyyteen, turtuuteen ja lähes olemattomuuteen. Olotila on toivoton, hylätty, sumuinen, liian väsynyt ajattelemaan tai toimimaan, ja maailma tuntuu tyhjältä, kuolleelta ja pimeältä. Täällä evolutiivisen aikajanan vanhimmassa päädyssä, jossa keho ja mieli ovat siirtyneet säästötilaan, ihminen saattaa uskoa olevansa eksyksissä ja muiden tavoittamattomissa. Jokapäiväisessä elämässä tila voi ilmetä dissosiaationa, muistiongelmina, masennuksena ja eristäytymisenä, eikä jaksaminen välttämättä riitä edes arkisiin askareisiin. Terveydentilassa lamaannusreaktion vaikutus voi ennemmin tai myöhemmin näkyä kroonisena väsymyksenä, fibromyalgiana, vatsaongelmina, matalana verenpaineena, 2. tyypin diabeteksena ja painnonnousuna.

Päivittäiset liikkeet tikapuita pitkin

Edellä kävimme läpi autonomisen hermoston tikapuiden eri askelmia ja niiden ominaisuuksia, mutta tarkastellaan nyt, miten liikumme edestakaisin tikapuita pitkin. Ventraalivagaalinen tila on kuin kirkas taivas sateen jälkeen: toiveikas ja täynnä mahdollisuuksia. Voimme elää, iloita ja rakastaa niin yksin kuin toistenkin kanssa. Tämä ei tarkoita, että kaikki olisi ihanaa ja ongelmatonta, mutta kykenemme tunnistamaan vaikeuksiemme lähteet ja pohtimaan vaihtoehtoja, pyytämään apua ja tukeutumaan muihin sekä reagoimaan tilanteisiin hallitusti. Laskeudumme tikapuita alaspäin toimintavalmiuteen, kun jokin laukaisee meissä levottomuuden tai uhan tunteen. Toivomme, että oikeanlaiseen toimintaan ryhtymällä voisimme taas raivata itsellemme tarpeeksi tilaa hengittää ja kiivetä takaisin turvan ja yhteyden tilaan. Vain kun tipahdamme aivan tikapuiden juurelle, tämä huipulla odottava turva ja toivo tuntuu saavuttamattomalta.

Miltä autonomisen hermoston tikapuiden kiipeäminen voisi näyttää tosielämässä? Seuraavat kaksi tarinaa havainnollistavat tätä.

Esimerkki 1. Ajat aamulla töihin ja kuuntelet radiota. Nautit alkaneesta päivästä (tikapuiden huipulla), kunnes kuulet sireenin äänen takaasi (nopea askel alaspäin). Tunnet sydämesi tykyttävän ja sinussa herää huoli, että olet tehnyt jotain väärää (tikapuiden keskivaiheilla). Ajat tien sivuun, ja poliisiauto kiitää ohitsesi. Siirryt takaisin tielle ja jatkat matkaasi töihin. Tunnet, kuinka sykkeesi alkaa rauhoittua (kiipeät ylöspäin). Töihin asti päästyäsi olet jo unohtanut tapahtuman ja olet valmiina päivän koitoksiin (paluu tikapuiden huipulle).

Esimerkki 2. Olet syömässä ystäviesi kanssa, ja nautit keskustelusta ja mukavasta seurasta (tikapuiden huipulla). Keskustelu kääntyy lomiin, ja alat vertailla omaa ja ystäviesi tilannetta. Alat tuntea suuttumusta, koska sinulla ei ole varaa lomamatkaan, et saa tarpeeksi palkkaa ja sinulla on liuta maksamattomia laskuja, minkä vuoksi rahasi eivät tule ikinä riittämään lomailuun (askel alaspäin). Istut hiljaa paikallasi seuraten, kuinka ystäväsi jatkavat keskustelua matkoista ja suunnittelevat lomiaan. Vetäydyt keskustelusta ja alat tuntea itsesi näkymättömäksi puheensorinan jatkuessa ympärilläsi (romahdus tikapuiden juurelle). Ilta päättyy, eivätkä ystäväsi huomaa hiljaisuuttasi. Koet itsesi ulkopuoliseksi (jumissa tikapuiden juurella). Lähdet kotiin ja ryömit sänkyyn (tikapuiden kiipeäminen tuntuu mahdottomalta). Herätessäsi seuraavana aamuna et haluaisi nousta ja lähteä töihin (yhä tikapuiden juurella). Pelkäät saavasi potkut, jos jätät menemättä töihin, joten raahaudut ylös sängystä (hieman energiaa, kiipeäminen alkaa). Myöhästyt töistä. Esihenkilösi huomauttaa myöhästymisestäsi, ja sinun on vaikea pidätellä suuttumustasi (kiipeäminen jatkuu liikkeellepanevan energian voimin). Päätät, että olet saanut työstäsi tarpeeksesi ja päätät vakavissasi alkaa etsiä uutta työpaikkaa (kiipeäminen jatkuu). Alat mittailla, miten voisit käyttää kykyjäsi uudessa työssäsi ja mietit, että sopivan työn avulla saisit paremmin menosi katettua ja rahaa voisi riittää jopa lomamatkaan. Lounaalla työkaverisi kanssa juttelette työstänne ja tulevaisuuden unelmistanne (paluu tikapuiden huipulle).

Systeemien yhteistyö

Voimme hyvin, kun autonomisen hermostomme kolme osaa toimivat yhteistyössä. Tämän integraation ymmärtämiseksi on havainnollisempaa käyttää tikapuiden sijaan esimerkkinä taloa.

Dorsaalivagaalinen systeemi pitää huolta talon “perusmukavuuksista”. Tämä järjestelmä toimii taukoamatta taustalla pitäen elimistömme perustoiminnot käynnissä ja kunnossa. Kun systeemissä ilmenee häiriö, huomiomme herää. Kun kaikki toimii normaalisti, keho käy automaatiolla. Ilman ventraalivagaalisen systeemin vaikutusta talossa on sähköä ja lämmintä vettä, mutta “ketään ei ole kotona”. Sympaattista hermostoa taas voi ajatella talon valvonta- ja hälytysjärjestelmänä, joka on valmiina reagoimaan erilaisiin hätätilanteisiin. Tämä järjestelmä on suunniteltu reagoimaan välittömästi ja palaamaan sitten valmiustilaan. Ilman ventraalivagaalisen systeemin vaikutusta hälytysjärjestelmä reagoi jatkuvasti hätäsignaaleihin ja hälyttää taukoamatta.

Ventraalivagaalinen järjestelmä mahdollistaa sen, että taloon voi asettua kodiksi. Siellä voi rauhassa levätä, palautua ja viettää aikaa ystävien ja perheen kanssa. Tunnemme, että kotona on lämmintä ja valoisaa ja vesi virtaa taustalla. Sykkeemme ja hengityksemme pysyvät vakaina. Luotamme siihen, että hälytysjärjestelmä on valmiustilassa. Eri systeemien integraation ansiosta voimme kokea myötätuntoa toisia ihmisiä kohtaan, uteliaisuutta suhteessa ympäröivään maailmaan sekä emotionaalista ja fyysistä yhteyttä muihin.

Mitä seuraavaksi?

Kun meillä on perusymmärrys autonomisen hermoston roolista ja toiminnasta turvallisuuden ja eloonjäämisen takaajana, voimme alkaa tutustua omaan autonomiseen hermostoomme ja kartoittaa omia reaktiomallejamme. Utelias tutustuminen johtaa tietoiseen havainnointiin – reaktioiden kartoittaminen johtaa luontaisesti niiden tarkkailemiseen. Tämän tarkkailun myötä voimme myös alkaa tietoisesti vaikuttaa autonomisen hermostomme toimintaan eri tavoin. Meidän on helpompi suunnistaa kohti turvaa ja yhteyttä.

Lisää kirjoituksia ammatilaisilta

Kompleksinen trauma: 12 periaatetta traumasta toipumiseen kehollisen kokemuksen avulla

Kompleksinen trauma: 12 periaatetta traumasta toipumiseen kehollisen kokemuksen avulla

Traumaattisia tapahtumia sattuu monenlaisissa tilanteissa. Traumaattiset tapahtumat voivat järkyttää, musertaa ja lamauttaa äkisti, ja niistä voi aiheutua elinikäisiä psykologisia ja fysiologisia traumaoireita.

Koska vaaran ja ahdistuksen kokemukset ovat trauman olennaisia osia, traumasta toipuminen psykoterapian avulla vaatii paljon uskoa ja luottamusta.  Potilaan on tärkeää voida uskoa siihen, että traumakokemuksen aiheuttamasta kärsimyksestä voi parantua. Toimiva hoitosuhde psykoterapeutin kanssa perustuu luottamukseen. On myös tärkeää uskoa, että lopputuloksesta huolimatta traumatyö on tekemisen arvoista.

Tämä artikkeli perustuu Peter Levinen vuonna 1997 julkaistuun inspiroivaan kirjaan. Oma lähestymistapani trauman hoitoon on muodostunut mm. Levinen työn pohjalta.

Traumakokemuksille altistuminen vaikuttaa ihmisiin hyvin yksilöllisesti. Pähkinänkuoressa traumaoireet syntyvät, koska hermosto käsittelee menneisyyden traumakokemusta kuin se olisi edelleen vallitseva vaaratilanne. Trauman vuoksi harmittomat tilanteet voivat laukaista ahdistuksen tunteita. 

lue lisää

Liity yhdistyksen jäseneksi!

Copyright © 2024 Suomen trauma- ja dissosiaatioyhdistys Disso ry