Mistä löytää terapeutti?

...
25 marraskuun, 2017

Mikäli traumatisoitumiseen liittyvät oireet haittaavat elämääsi ja onnellisuuttasi, suosittelemme pitkäkestoista traumaterapiaa tai avun hakemista traumoja tuntevalta ammattilaiselta. Apua saat oman kotikuntasi terveys-,  mielenterveys- ja päihdepalveluista. Mikäli päihteidenkäyttösi on ongelmallista tai olet päätynyt hoitamaan traumaoireitasi päihteillä, suosittelemme päihdehoitoa ennen terapiapalveluihin hakeutumista. Vertaistuki ei koskaan korvaa ammatillista apua.

Psykoterapeutti on Valviran suojaama ammattinimeke. Kompleksiseen traumatisoitumiseen erikoistuneita traumapsykoterapeutteja on Suomessa koulutettu vasta muutaman vuoden ajan, mutta muunkin koulukunnan psykoterapeutti voi osata auttaa Sinua. Trauman vaikutusten ymmärtäminen ihmisen elämän kokonaisuuteen voi olla näkemystä, jonka ammattilainen on omaksunut muualla kuin koulutuksessa.

Traumaan on mahdollista löytää apua myös esimerkiksi tanssi-/liike- tai kehoterapian ammattilaisilta, jotka eivät välttämättä ole koulutukseltaan psykoterapeutteja. Onnistuneessa terapiasuhteessa oleellisinta on turvallisuus ja yhteistyö. Kelan kuntoutuspsykoterapiatukea voi saada työ- tai opiskelukyvyn säilyttämiseksi toistaiseksi vain yksilö- tai ryhmäpsykoterapiaan.

Yhdistys ei tarjoa terapiaa eikä terapiapalveluita, eivätkä yhdistyksen ammattilaisjäsenet toimi terapeutteina yhdistyksen nimissä. Terapeuttilistoja löytyy mm. Traumaterapiakeskuksen , EMDR-yhdistyksen ja Kelan kotisivuilta sekä Minduu-palvelusta. Traumaterapiakeskuksella on tarjolla myös vakautumisryhmiä Helsingissä ja Oulussa.

Yhdistyksen suunnitteluasteella oleva vertaistoiminta “Voimaheimo” tulee olemaan “vertaiselta vertaiselle” -muotoista. Sitä ei voi käyttää terapian korvikkeena, mutta se voi toimia hyvänä tukena toipumisprosessissa. Vertaistukiryhmät eivät vielä kokoonnu, mutta yhdistyksen yhteiset tapaamiset voivat olla voimaannuttavia ja niissä pääsee tapaamaan muita yhdistyksen jäseniä.

Lisää oppaita

Liity yhdistyksen jäseneksi!

Copyright © 2024 Suomen trauma- ja dissosiaatioyhdistys Disso ry