Disso ry on valittu vuoden mielenterveysyhdistykseksi!

Mielenterveyden keskusliitto on valinnut Suomen trauma- ja dissosiaatioyhdistys Disso ry:n vuoden mielenterveysyhdistykseksi. Palkinto tunnetaan nimellä Vuoden Pomppu, ja se on…...

Mielenterveyden keskusliitto on valinnut Suomen trauma- ja dissosiaatioyhdistys Disso ry:n vuoden mielenterveysyhdistykseksi. Palkinto tunnetaan nimellä Vuoden Pomppu, ja se on myönnetty mielenterveystyössä ansioiutuneelle yhdistykselle vuodesta 2015 lähtien.

Disso ry on alle vuoden kestäneen toimintansa aikana saanut lähes 300 jäsentä. Mukaan ovat lähteneet sekä traumatisoituneet ja heidän läheisensä että ammattilaiset. Yhdistyksen perustaminen on selvästi vastannut tarpeeseen. Disso ry pyrkii avoimeen dialogiin: tavoitteenamme on tuottaa tietoa traumasta ja dissosiaatiosta, tukea toisiamme vertaisina sekä luoda toivoa traumaperäisistä häiriöistä kärsiville.

 

Kuvassa Markus Lustig (MTKL:n järjestö- ja ansiomerkkitoimikunnan puheenjohtaja), Mai Peltoniemi (Disso ry:n puheenjohtaja) ja Olavi Sydänmaanlakka (MTKL:n toiminnanjohtaja). Kuvan lähde: MTKL.

 


Disso ry on vuoden mielenterveysyhdistys

Vuoden Pomppu julkistetaan nyt neljännen kerran. Palkinnon perusteena on se, että yhdistys on tehnyt jotain merkittävää, poikkeuksellista tai uutta.

”Joka vuosi valinnasta tulee vaikeampi, sillä hakijoiden määrä sekä taso kovenevat vuosi vuodelta. Valinnan vaikeutta kuvatkoon se, että työryhmä kävi tänä vuonna ennätyspitkän keskustelun valinnasta ja kalkkiviivoille asti vaihtoehtoja oli useampia. Disso ry on nuoresta iästään huolimatta äärimmäisen hyvässä vauhdissa ja saanut tapahtumien ja näkyvyyden kautta aikaiseksi mitattavaa menestystä. Yhdistys on onnistunut saamaan toimintaansa mukaan myös ammattilaisjäseniä ja kasvattamaan jäsenmääräänsä kovaa vauhtia – ja tämä kaikki ilman STEA:n rahoitusta, mikä entisestään nostaa onnistumisen merkitystä”, perustelee palkinnon myöntäneen järjestö- ja ansiomerkkitoimikunnan puheenjohtaja Markus Lustig.

Lokakuussa 2017 perustettu Disso ry on valtakunnallinen yhdistys, jonka yhteiskunnallisena tavoitteena on ymmärryksen lisääminen psyykkisestä traumatisoitumisesta ja trauman yhteydessä kehittyneestä rakenteellisesta dissosiaatiohäiriöstä. Yhdistys toimii asiantuntijafoorumina psykiatrian ja sosiaali- ja terveydenhoitoalan ammattilaisille ja tarjoaa tietoa ja vertaistukea traumatisoituneille sekä trauman oireista kärsiville ihmisille ja heidän läheisilleen. Yhdistys haluaa tehdä moninaista yhteistyötä traumojen hoidon hyväksi ja rakentaa siltoja eri toimijoiden välille.

Noin 5–20 prosenttia kaikista mielenterveyshäiriöstä on arvioiden mukaan dissosiaatiohäiriöitä, ja pelkästään Uudenmaan alueella on ainakin 5000 trauma- ja dissosiaatiohäiriötä potevaa henkilöä. Vain hyvin osa pieni koko ryhmästä saa tarpeenmukaista hoitoa.

”Yhdistyksen nopea kasvaminen ja palkinto kertovat siitä, että yhteiskunta on valmis keskustelemaan ja käymään avointa dialogia traumasta ja siitä, mitä meille mielenterveysongelmien kanssa kamppaileville ihmisille on tapahtunut ja miten lapsuuden traumatisoituminen vaikuttaa päivittäiseen elämäämme. Unelmamme on, että voisimme lisätä kohtaamisten ja palvelujen laatua järjestelmässä sekä luoda vertaisuuden kokemuksia ja toivoa toipumisesta”, sanoo Disso ry:n puheenjohtaja, sosionomi (YAMK) Mai Peltoniemi.

Disso ry sosiaalisessa mediassa ja verkossa:
Facebook: www.facebook.com/DissoRy/
Instagram: @disso_ry
Twitter: @SuomenDissoRy
www.disso.fi

Palkinto julkistetaan tänään Kemissä. Video palkinnon luovutuksesta on katsottavissa Mielenterveyden keskusliiton YouTubessa.

Lisätietoja:
Puheenjohtaja Mai Peltoniemi, puh. 044 33097216
Varapuheenjohtaja Minna Torikka, puh. 050 5311266
Puheenjohtaja Markus Lustig, järjestö- ja ansiomerkkitoimikunta, Mielenterveyden keskusliitto, puh. 046 6006 595

(Mtkl:n lehdistötiedote 24.8.2018.)

Lisää Disso ry:n kirjoituksia

Disso ry:n hallitustiimi 2024 esittäytyy

Disso ry:n hallitustiimi 2024 esittäytyy

Yhdistyksen syyskokous valitsee aina seuraavan kalenterivuoden ajaksi hallituksen jäsenet ja puheenjohtajan. Vuonna 2023 puheenjohtajana toimii Anu Miettinen. Hänen ja muiden hallituksen jäsenten esittelyt löydät tältä sivulta. Vuonna 2023 käynnistyi kolmivuotinen, STEAn rahoittama hankkeemme ”Vakauttava Voimaheimo emotionaalisesti traumatisoituneille aikuisille 2023–2025″. Sen toiminnanjohtajaksi on palkattu sairaanhoitaja, yhteisöpedagogi Jenni Lara-Ochoa, joka vuonna 2022 teki Disso ry:ssä opintoihinsa liittyneen harjoittelun ja opinnäytetyön.

lue lisää

Liity yhdistyksen jäseneksi!

Copyright © 2024 Suomen trauma- ja dissosiaatioyhdistys Disso ry