Ihmismielet ovat toistensa peilejä (Hallituksen palsta 01/2020)

Tiedätkö, mitkä ovat Disso ry:n arvot? Yhdessä, avoimesti, turvallisesti. Kompleksisesta traumatisoitumisesta ja dissosiaatiohäiriöstä kärsiville sosiaaliset suhteet eivät ole lainkaan yksinkertaisia.…...

Ihmismielet ovat toistensa peilejä.(1)

Tiedätkö, mitkä ovat Disso ry:n arvot? Yhdessä, avoimesti, turvallisesti. Kompleksisesta traumatisoitumisesta ja dissosiaatiohäiriöstä kärsiville sosiaaliset suhteet eivät ole lainkaan yksinkertaisia. Niihin liittyy usein pelkoja ja kauhuja, vaikeuksia, epäonnistumisia, turvattomuutta ja surua. Yhdessä, avoimesti ja turvallisesti eivät ole hienoja ja arvokkaita iskusanoja, vaan ohjenuoria, joiden avulla pyrimme toiminnassamme ottamaan huomioon sen, miten ihmiset voivat olla peloitta yhteydessä toisiin ihmisiin.

Olemme sosiaalisia olentoja, joille on elintärkeää kuulua ryhmään ja yhteisöön, tulla nähdyiksi ja ymmärretyiksi. Haluamme olla arvokkaita ja hyviä toisten ihmisten silmissä. Näiden tarpeiden tyydyttämättä jääminen johtaa vakavaan traumatisoitumiseen. Olen toipumiseni aikana usein seurannut pienten vauvojen ja heidän huoltajiensa vuorovaikutusta. Miten nämä virittäytyvät toistensa katseisiin, eleisiin ja äännähdyksiin. Vauva löytää itsensä vain vuorovaikutuksessa toiseen. Meihin onkin jo solutasolla koodattu toinen ihminen: peilisolut mahdollistavat sen, että pystymme kokemaan toisten ihmisten tunteita itsessämme, tuntemaan empatiaa. On koskettavaa ja surullistakin ajatella, että elämän alussa näemme toisesta ihmisestä itsemme selvemmin kuin koskaan mistään peilistä: jos peilikuva on vihainen, ilmeetön tai sitä ei ole ollenkaan, ei itseen kohdistuvalla empatialla ole maaperää, johon juurtua.

Monet meistä tuntevat kultaisen säännön: Tee toiselle se, mitä toivoisit itsellesi. Minua on viime aikoina koskettanut myös filosofi Emmanuel Levinasin ajattelu vastuullisuudesta: ”Ihminen ei ole ensisijaisesti itseään varten tai itselleen-oleva, vaan alunperin Toista varten.” (2) Toisen ihmisen katseen alla olemme aina hänen armollisuutensa varassa. Asetamme hauraina itsemme alttiiksi toisen hyväksynnälle, ja mitä huonompia kokemuksia meillä on, sitä varmemmin suojaamme sisimpämme vuorovaikutuksessa. On loogista, että varhainen ja toistuva pettyminen johtaa omien tunteiden piilottamiseen ja dissosioimiseen. Oman itsensä unohtaminen on helpompaa kuin torjunnasta aiheutuva kuolettava häpeä.

Pahimmillaan ihmisten välisen vuorovaikutuksen ajatteleminen tuntuu kipeältä piikiltä, joka ei koskaan irtoa. Parhaimmillaan näen sen uskomattoman hienosyisesti rakentuvana ilmiönä. Ehkä ei ole sattumaa, että minusta tuli kielentutkija, merkitysten ihmettelijä. Mikrotasolta katsoen on häikäisevää, miten taitavasti ihmiset virittäytyvät toisiinsa mitä arkisimmissa keskusteluissa. Ja vaikka meillä on oma fyysinen ja psyykkinen tilamme, tosiasiassa jaamme toisen ihmisen kanssa keskustellessamme paitsi kielen, ajan ja tilan myös hermoverkkomme. Tämä on lohdullista. Kaikesta koetusta huolimatta esimerkiksi terapiatilanteessa tai muussa ihmissuhteessa on mahdollista olla yhteydessä toiseen ihmiseen, antaa peilisoluille uusi mahdollisuus.

Mikä on elämän tarkoitus?

Olen toipumiseni matkalla pohtinut arvoja paljon myös elämän tarkoituksen näkökulmasta. Olen oppinut piilottamaan itseni saavuttamiseen ja suorittamiseen, koska toimintaani on ohjannut uskomus siitä, että saan olla olemassa vain tekojeni kautta. Ydinkokemus itsestä arvottomana on tyypillinen kompleksisesta traumasta kärsivälle, eikä sitä muuta minkäänlainen oma tai muiden ihmisten järkeily. Kyseessä on ehkä ”väärä uskomus”, mutta dissosioituneessa systeemissä se on toinen todellisuus, joka on yhtä totta kuin mikä tahansa muukin todellisuus. Tällaisen todellisuuden kohdatessaan joutuu väistämättä miettimään kysymystä ”Miksi minä elän?”

Hiljainen mietiskely ja yksin oleminen esimerkiksi luonnossa on tärkeä osa elämääni. Minulla on lisäksi ollut valtava onni, kun olen saanut pohtia elämään ja kuolemaan liittyviä kysymyksiä vertaisteni kanssa. Olen muun muassa oppinut, että omia arvoja pohtimalla on mahdollisuus pohtia myös oman elämän tarkoitusta. Monilla kohtaamillani dissovertaisilla on kokemukseni mukaan hyvin korkea eettisyyden taju, esimerkiksi tasavertaisuuden, oikeudenmukaisuuden ja rehellisyyden arvostaminen, mikä epäilemättä kumpuaa omakohtaisista vääryyden kokemuksista.

Jos toistuvasti uupuu työhön ja elämäänsä, on pakko miettiä, toimiiko omien arvojensa mukaisesti. Voiko omassa toiminnassa muuttaa jotakin, jotta voi olla olemassa? Vai voiko ympäristössäkin joskus olla jotakin sairasta? Jos ihminen uupuu elämään tällaisessa ympäristössä, kuka on silloin terve? Logoterapian perustajan Viktor E. Franklin mukaan ihminen ei ole vain kehollinen ja psyykkinen, vaan ensi sijassa henkinen olento. Henkinen tarkoittaa esimerkiksi ihmisen kykyä ratkaista, luoda ja ajatella eettisesti. Henkinen voi toteutua myös luonto- tai taide-elämyksinä tai rakkauden ja pyhyyden kokemuksina. Franklin mukaan elämä on väistämättä traagista, mutta ihmisellä on traagisimmissakin tilanteissa mahdollisuus valita, miten hän niihin suhtautuu. Voi siis ajatella, että elämän tarkoitus syntyy mahdollisuuksien olemassa olemisesta. Kaikkein vaikeinta on löytää tarkoitusta kärsimyksestä. Hyvänä hetkenä voi ehkä ajatella, että ihmiseltä voi murskata fyysisen ja psyykkisen, mutta henkinen puoli on jotakin, mikä on toisten ulottumattomissa. Se on omamme. Vain me itse yksin olemme vastuussa siitä, miten tämä puoli meissä toteutuu.

”Toisen rakastaminen ei olekaan Minän täyttymystä, täydellistymistä ja voimantuntoa, vaan olennaisesti vastuun tiedostamista, tulemista tietoiseksi toisen hauraudesta, kuolevaisuudesta ja toisesta huolehtimista.” (3)

Taru Nordlund

Ajatusten herättäjiä:

Frankl, Viktor 2006 [1946]: Man’s Search for Meaning. Beacon Press.

Packalen, Jukka 2019: Traumasta henkiseen kasvuun. Kokemustietoa traumatisoitumisesta, masennuksesta, ahdistuksesta ja niistä eheytymisestä. https://www.facebook.com/Traumasta.henkiseen.kasvuun.

Purjo, Timo (toim.) 2017: Kärsimyksestä rakkauteen. Viktor Frankl Institute Finland. Toimituksia 2. https://www.logoteoria.net/logoteoria.

Tuohimaa, Marika 2001: Emmanuel Levinas ja vastuu toisesta. – niin & näin 3/2001.

Vuorila, Heikki 2007: Logoterapia eksistenssianalyysinä. – Tarkoituksen ja arvojen etsintää. – niin & näin 4/2007.

(1) David Hume
(2) Tuohimaa 2001
(3) Tuohimaa 2001

Lisää Disso ry:n kirjoituksia

Ajatuksia vertaisuudesta ”Se on jonkinlainen turvasatama ja yhteisö”-opinnäytetyön pohjalta

Ajatuksia vertaisuudesta ”Se on jonkinlainen turvasatama ja yhteisö”-opinnäytetyön pohjalta

Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijan opinnäytetyö vertaisuudesta tutki ja kehitti vertaistuen muotoja vakavasti traumatisoituneille. Opinnäytetyön tavoitteena oli saada tietoa siitä, millaiset vertaistukimuodot sopivat parhaiten kohderyhmälle sekä mikä vertaisuudessa auttaa kohderyhmää. Suomen trauma- ja dissosiaatioyhdistys Disso ry:lle toteutetussa opinnäytetyössä oli kaksi kantavaa teemaa:
Yhdistyksen vertaistoimintojen kehittäminen uuden vertaistukiryhmän pilotoinnin avulla. Vertaisuuden hyötyjen tutkiminen teorian sekä pilottiryhmästä saatujen tulosten perusteella.

lue lisää

Liity yhdistyksen jäseneksi!

Copyright © 2024 Suomen trauma- ja dissosiaatioyhdistys Disso ry