Disso ry on saanut Mielenterveyden keskusliitolta kehittämishankeavustuksen, jossa kokeillaan tanssiliike- ja traumapsykoterapeuttista kehollisuuteen pohjautuvaa ryhmämallia, Keho Omaksi -ryhmää.
Kevään 2020 ryhmä, johon hakemisesta ilmoitettiin Disso ry:n jäsensähköpostissa, aloittaa kokoontumisensa 6.2.2020.
Alta voit lukea ryhmän ohjaajan Marita Kotron laatiman koosteen ensimmäisen, syksyllä 2019 kokoontuneen ryhmän toteutuksesta ja palautteesta!
KEHO OMAKSI – ryhmän toteutus ja palaute
Keho omaksi -ryhmä toteutui syksyllä 2019 elokuun ja joulukuun välillä joka toinen viikko, kokoontumiskertoja oli yhteensä kahdeksan. Ryhmässä oli mukana kahdeksan osallistujaa, joista yksi jäi pois ryhmästä sen puolivälissä.
Ryhmässä rakenteena oli jokaisella kerralla toistuva aloituskierros kuulumisineen ja edellisen kerran herättämien huomioiden jakamisineen. Ryhmäläiset myös täyttyivät kerran aluksi vointia arvioivan lomakkeen. Yhteen kokoontumisen ja kuulumisten vaihdon jälkeen alkoi teeman mukainen kehollinen työskentely. Työskentelyssä oli mukana jokin teoreettinen näkökulma kehoon jonka avulla liikkeellistä työskentelyä myös ohjattiin. Lopussa vielä kokoonnuttiin yhteen ihmettelemään kokemuksia kyseessä olleesta teemasta ja mitä sen mukainen liikekokeilu toi mukanaan.
Ryhmäkerroilla erityistä huomiota kiinnitettiin turvallisuuden kokemuksiin. Turvallisuudesta puhuttiin yhdessä ääneen sekä erilaisten harjoituksien aikana myös pyrittiin luomaan ja vahvistamaan omia erilaisia rajoja sekä toisaalta antamaan mahdollisuuksia mennä omien, ehkä kontrolloitujenkin rajojen yli. Harjoitteiden avulla pyrittiin luomaan yhteyttä omaan kehoon ja itseen mutta myös saada kokemuksia oman kehon ja itsen kanssa näkyväksi tulemisesta ryhmässä – olla läsnä ja olemassa toisille. Tärkeitä löytöjä tuli sanoitetuksi mmm seuraavilla sanoilla: ” musta tuntuu että sain ensimmäistä kertaa kokemuksen kokonaisesta itsestäni”, ” mulla on lupa olla omassa kehossani”, ” ja mulla on lupa omiin rajoihin, mä saan päättää”, ” mun ei tarvikaan aina hätääntyä – kehossa on muutakin kuin vaan hätää”.
Ryhmä koettiin turvalliseksi ja lempeäksi. Palautteissa tuli paljon esille sitä, kuinka toisaalta helpottava ja vapauttava ryhmä olikaan ollut mutta samalla se koettiin myös rankaksi. Rankkuuden toi erityisesti kohtaamiset toisten kanssa ja altistuminen toisten katseille. Useampi kertoi kokemuksesta kuinka mietti pystyykö, kelpaako tai kestääkö kokea sen mitä kehollinen työskentely nostaa itsestä ryhmässä esiin. Pienet ja yksinkertaiset harjoitteet avasivat kokemuksia yllättävälläkin tavalla. Iloa ja onnellisuuden kokemusta nosti havainto, että onkin pystynyt selviämään haasteellisesta kohdasta ja olikin kykenevä kontaktiin tai uskalsikin tutkia jotain kehollista teemaa. Paljon sanoitettiin sitä kuinka on tuntunut mukavalta kun ryhmässä ” on saanut olla oma itsensä dissoineen päivineen, kaikkine väsymyksineen ja tunteineen sun muineen ja silti turvassa” eikä pelkäämisen kautta ole tarvinnut vetää mitään roolia – toisin kuin tavallisesti. Kokemus yleisesti oli kuten yksi ryhmäläinen lausui palautteessaan: ” Turvallisuuden tunne syntyi mielestäni avoimuudesta, joka ryhmässä oli. Tunteiden ja tuntemusten jakaminen ei ole koskaan aiemmin missään ryhmässä alkanut näin helpolla tavalla”. Vertaisuus ja perspektiivi sen kautta koettiin siis hyvin tärkeinä. Samoin yli- ja alivireystilan säätelyn vahvistuminen on tuntunut hyvältä: ” ihanaa on ettei aina tarvitse olla yli tai ali vaan voi olla ihan keskellä”.
Joillekin ryhmä oli ensimmäinen kontakti kehollisuuteen, teemoihin joita ei ole vielä voinut terapiassa yhtään käsitellä. Toisille kehollisuus oli jo tutumpaa tai ryhmän myötä saattoi todentaa asioiden oikeasti jääneen menneisyyteen – ryhmän myötä saattoi jättää vaikeita asioita taakseen myös kehollisesti. Jollekin oivallusten myötä syntyi kokemus, että ”ryhmä on avannut minulle myös sitä, että kehollisesti tunnen tietyt osani paremmin kuin toiset. Osaltaan tämä on pelottavaa: pelkään mitä kaikkea kehostani vielä löytyykään kun uskaltaudun yhä enemmän sitä tutkimaan. Mutta toisaalta koen kiitollisuutta siitä, että olen saanut havahtua keräilemään näitä osasia itsestäni: tulen täydemmäksi niiden myötä olivatpa ne sitten mitä tahansa. Sellainen olo minulla on nyt: kaikenlaista kehossani on ja saa ollakin. Ja mikään tuntemus ei ole niistä koko ajan läsnä vaan ne vaihtuvat ja voin sitä myös itse säädellä.”
Palautteissa kiiteltiin ohjaajaa sensitiiviseksi, turvalliseksi ja lempeäksi, asiantuntevaksi ja iloiseksi. Ohjaajana minua liikuttaa erityisesti seuraavat palautteet: ” Maritalla on upea taito sanallistaa ja ymmärtää toisten kokemuksia ja houkuttaa meitä eteenpäin omassa prosessissamme. Tietotaito joka hänellä on kehosta, sen kehittymisestä ja sen toipumisesta on ainutlaatuista ja on ollut ilo saada siitä ryhmän mukana osanen ja tulla kohdatuksi itsenään.” ja toisena palautteena ” Ryhmän ohjaaja oli lämmin, pehmeä ja turvallinen, ihmeellisen sensitiivinen huomaamaan pienetkin asiat. Ohjaaja oli myös kanssakulkija ja kanssakokija, joka uskalsi tuoda mukaan myös omat tunteensa. Mielestäni tuo mukana kulkeminen on tärkein piirre meidän traumatisoituneiden kanssa työskentelyssä, kokemus vastavuoroisesta nähdyksi tulemisesta Kiitos! <3 <3 <3 ”
Tutkimuslomakkeiden anti ryhmän osalta herättää pohdintoja. Ryhmän lyhyestä kestosta johtuen ja toisaalta dissosiaatiohäiriön luonteesta johtuen niiden käyttö ja näyttö niiden pohjalta on luonnollisesti korkeintaan suuntaa antavaa. Ymmärrys siitä, että keho on vahva väline työstämisen kannalta – pelottava samalla siihen liittyvien turvattomuuden kokemusten vuoksi, antaa rauhaa ihmetellä tutkimuslomakkeiden antia. Tärkeältä tuntuu kertojen väliin liittyvä havainto ettei tapaamiskerrat erityisesti näyttäneet romahduttaneen yhdenkään osallistujan vointia – tai ainakin seuraavalla tapaamiskerralla ei kyselylomakkeen osalta näyttäytynyt negatiivista muutosta. Sen sijaan niissä näkyi, hyvin hienovaraisena toki, lievää kohenemista sosiaalisen hyvinvoinnin osalta. Alku- ja loppumittausten osalta kaikilla osallistujilla ( lomakkeet palauttaneilla) näyttäytyy yksinäisyyden kokemiseen liittyvässä kyselyssä pisteiden lasku lähemmäs spektrin keskustaa, ts. vähemmän yksinäisyyden kokemusta verrattuna alkumittaukseen. Toinen selkeä trendi alku ja loppumittauksissa näyttää olevan muutos käsityksessä itseen liittyen: itseään syyttävä, vihaava sekä kontrolloiva käsitys itsestä näyttää kääntyvän itseä tukevaan, suojaavaan ja rakastavaan suuntaan itsen kontrolloinnin laskiessa. Osallistujat itse arvioivat ja kantoivat huolta ettei lomakkeissa näy muutokset joita he ovat kokeneet – palautteissa sitä vielä korostettiin: ” ryhmän loppumisesta jäi sellainen hyvä ja turvallinen olo, luulenpa etten edes ole tiennyt kuinka tärkeä juttu tää ryhmä on ollu mulle” ja ” Toisin kuin kyselyt ehkä osoittavat, ryhmällä oli itselleni suuri merkitys ja sain siitä paljon uutta. Se osoittaisi, että kun kohderyhmä on tällainen, lomakkeet eivät oikein tavoita muutosta, vaikka se olisi jo mielessä lähtenyt liikkeellekin.”
