Syyskuussa 2020 tälle hallituksen palstalle kirjoitti Jaana:
Metsän kannustava tuki ja turva
Viime kevään etätoiminta toi suuren muutoksen meidän arkeemme. Tästä kaikesta oli selvittävä täyden kympin arvoisesti, mitenkäs muutenkaan. Perheen äitinä sain kovin monta lisäprojektia hoitaakseni. Välillä keittiömme oli kemian laboratorio, toisinaan siivosin väsähtäneen kotitaloustuntia suorittavan koululaisen jälkiä, ja toisinaan koko perhe oli bongaamassa järvenreunalla vesilintuja biologiantuntia varten. Syvä ahdistus puristaa rintaa, kun ajattelenkin, että syksyn edetessä voimme jälleen olla tuossa tilanteessa.
Kas kummaa, tuosta kevään hulinasta selvittiin, ja sitten olikin maksun aika. Melkoinen romahdus ja uupumus valtasivat kehon ja mielen. Epätoivo meinasi iskeä moneen kertaan. Kuinka inhoankaan tuota lausahdusta: ”Ihmisen on hyvä välillä pysähtyä.” Vaan eipä siinä muukaan auta, jos järjestelmä sanoo STOP. Onhan myös todettu, että traumasta toipuakseen tarvitsee osata hidastaa oikeaan aikaan, mikä mahdollistaa toipumisen. Päädyin siis jälleen hidastamaan ja otin käyttöön luottokeinot.
Jo lapsuudessani metsässä juokseminen oli merkittävässä osassa elämääni. Oli luonnollinen valinta lähteä nytkin sinne metsään rauhoittumaan ja rentoutumaan – toki tässäkin kerättiin samalla kahta kasviota koulua varten. Metsässä voi keskittyä jokaisella aistilla olemaan läsnä tässä hetkessä. Meni sitten nevalle, umpimetsään tai luonnonsuojelualueelle samoilemaan, maisemat ovat takuuvarmasti henkeäsalpaavan täydelliset. Kaikki on juuri niin kuin pitääkin. Epämääräiset rasahdukset ja lintujen äänimerkit kuuluvat epäilyksettä luontoon. Pihkaisten puiden tai kostean sammalen tuoksut ovat tuttuja jokaiselle metsän samoajalle. Kaiken lisäksi metsä tarjoaa erilaisia marjoja ja sieniä jokaiseen makuun. Syvä sukellus metsään jokaisella aistilla.
Vailla mitään sen suurempia odotuksia tai vaatimuksia tehdyn metsäretken jälkeen huomaan taas saaneeni kuin kuiskauksena suuren määrän kannustavaa tukea ja turvaa. Usko itseeni ja tulevaan on jälleen vahvempi ja positiivisempi. Ehkä se pysähtyminenkään ei tunnu enää niin pahalta. Kiitos metsälle, joka hoivasit taas väsynyttä selviytyjää!
Toivon syksyn pirteän tuulen puhaltavan jokaisen mieleen ja kehoon uutta voimaa ja tyyneyttä.
Jaana
