Puheenjohtajan tervehdys vuoteen 2023

Disso ry:n puheenjohtajan mietteitä vuodesta 2022 ja tulevasta Vakauttava Voimaheimo -hankkeesta....

Tällä kertaa hallituksen palstalle kirjoitti Disso ry:n puheenjohtaja Anu

Uusi vuosi on pyörähtänyt käyntiin vauhdilla ja todella uusilla kujeilla!

Disso ry:llä alkoi juuri kuudes toimintavuosi ja minulla toinen vuosi puheenjohtajana. Viime vuonna en muistanut puheenjohtajan terveisiä palstalle kirjoitella kun piti heti kääriä hihat ja alkaa hommiin. Tehdäänpä tähän alkuun pieni katsaus yhdistyksen historiaan: Disso ry perustettiin lokakuussa 2017 ja perustajaporukka käynnisti kovalla tohinalla toiminnan. Alkuunpanijoiden porukasta suurin osa jäi pois vuoden 2020 lopussa. Vuosi 2021 oli koronan vuoksi hiljaiseloa ja korona meinasi kuihduttaa toiminnan niin kuiviin, että yhdistyksen lakkauttamistakin joku ehdotti. Tiesin ja tunsin sydämessäni, että tätä yhdistystä tarvitaan, joten tarjouduin ehdolle puheenjohtajaksi seuraavalle vuodelle. Vuodelle 2022 asetimme toiminnalle matalat tavoitteet, koska tekijöitä ja aktiiveja ei tähän hätään ollut tarpeeksi. Tärkeimpänä prioriteettina oli saada toiminnan jatkuvuuden takaamiseksi tehtyä laadukas rahoitushakemus.

Saimme aikaiseksi matalasta tavoitteesta ja vähäisistä resursseista huolimatta verrattain paljon. Kevään omistin hankehakemuksen suunnitteluun ja kirjoittamiseen. Sain apua Hyvän mielen talolta, Music Against Drugs ry:ltä ja Mieli ry:ltä. Oli mahtavaa huomata kuinka järjestöt proaktiivisesti tarjoutuvat auttamaan hakemuksen kanssa. Lisäksi työharjoittelijamme Jenni auttoi aie-sopimusten kanssa ja rahastonhoitaja Minna talousosion kanssa. Vuoden aikana toteutimme myös mainosvideon Disso ry:stä TraumaSummit-tapahtumaan. Osallistuimme Trauma kuin menneisyyden mylly – verkkokurssin suunnitteluun ja toteutukseen Mielenterveyden keskusliiton kanssa. Jäsenille tarjosimme kaksi ohjattua ryhmää, joissa käsiteltiin traumaoireiden vakauttamista sekä vaikeita tunteita. Vuoden alussa perustimme vertaisohjaajien verkoston, jonka tarkoituksena on kehittää yhdistyksen vertaistoimintaa. Järjestimme  kevätkokouksen yhteydessä vertaistapaamisen jäsenille Oulussa sekä syksyllä vertaisohjaajien virkistys- ja kehittämispäivän Turussa ITU ry:llä. Marraskuussa pidin Mielenterveysmessuilla kokemuspuheenvuoron mielenterveyden ammattilaisille traumaperäisestä dissosiaatiohäiriöstä ja työelämästä piiloutuvan trauman näkökulmasta. Disso Café -vertaistapaamiset pyörivät säännöllisesti läpi vuoden niin verkossa kuin lähitapaamisina Turussa ja Kuopiossa. Lisäksi yhdistys aloitti vertaistuen myös OLKA-toiminnan Toivo-vertaistukisovelluksessa.

Yhdistyksen syyskokouksessa saimme hallitukseen suurimman sääntöjen salliman kokoonpanon eli kahdeksan varsinaista jäsentä ja kolme varajäsentä, sekä itse jatkoin puheenjohtajana. Syyskokouksen jälkeen vietimme yhdistyksen järjestyksessään toista pikkujoulua ja jouluaattona pilotoimme JouluHengarin, jonka tarkoituksena oli tarjota yhteinen tila, jossa viettää jouluaattoa muiden kanssa ja selättää jouluun liittyvää yksinäisyyden tunnetta. 

Vuoden loppu huipentui uskomattomalta tuntuviin ilouutisiin – me todellakin teimme sen! Saimme myöntävän päätöksen Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskukselta (STEA) hakemallemme kolmen vuoden “Vakauttava Voimaheimo emotionaalisesti traumatisoituneille aikuisille ja heidän läheisilleen 2023-2025″ – hankkeelle. Hankeavustuksella kehitämme Vakauttavan Voimaheimo -vertaistukimallin. Malliin kuuluu avoimet vertaiskahvila-tapaamiset, suljettuja teemaryhmiä aiheista: ensitietoa emotionaalisesta traumasta, vireystilojen vakauttamisesta ja haitallisista ydinuskomuksista sekä perustamme Voimaheimoyhteisön Discord yhteisö- ja viestintäpalvelualustalle. Hanketta toteuttamaan ja yhdistyksen asioita hoitamaan olemme valinneet sairaanhoitaja ja yhteisöpedagogi Jenni Lara-Ochoan. Hän aloittaa työnsä 13.2.2023.

Kun tarkastelen vuotta 2022 nyt, vuosi ylitti moninkertaisesti sille asetetut tavoitteet. Tämän teimme pienen vapaaehtoisporukan voimin. Kaikille, jotka annoitte korvaamatonta panostanne vuodelle 2022, lämpimin kiitos! Miten vuosi meni itselleni? Annoin paljon päivätyölleni Lapsiperhetyön asiantuntijana Vanhempien Akatemialla ja annoin paljon Disso ry:lle. Syksy menikin uupumuksen kanssa painiessa. Me traumatisoituneet uuvumme herkästi – joko teemme liikaa tai hermostomme on valmiiksi herkistynyt stressille ylivoimaisten kokemusten seurauksena. Disso ry:n perustajista lähtien hallituksen jäsenet ovat vuorollaan uupuneet. Siitä huolimatta olemme nyt tässä! Siitä kiitos kaikille Disso ry:n tähän astista historiaa tekemässä olleille! 

On niin mahtavaa lähteä tähän vuoteen, aivan uusin voimin ja resurssein. Pääsemme kehittämään toimintaamme sekä traumatietoisuuden edistämistä tavoitteellisesti ja systemaattisesti aivan toiselle tasolle. 

Innolla odottaen,

Anu Miettinen I Disso ry I puheenjohtaja

 

Lisää Disso ry:n kirjoituksia

Matalan kynnyksen keskusteluapua traumatisoituneille ja heidän läheisilleen

Matalan kynnyksen keskusteluapua traumatisoituneille ja heidän läheisilleen

Matalan kynnyksen henkilökohtainen keskusteluapu ja neuvonta traumatisoituneille ja heidän läheisilleen.
Keskusteluapuun voi varata ajan contact@disso.fi osoitteesta.

Tapaamiset järjestetään etänä zoom-alustan välityksellä.
Keskustelun tarkoituksena on olla vertaistukena, kuuntelijana ja antaa psykoedukaatiota traumatisoituneille ja heidän läheisilleen.
Traumoja tapaamisissa ei käsitellä.

lue lisää
Asiantuntija-chat Discordissa

Asiantuntija-chat Discordissa

Ensimmäisessä asiantuntija-chatissä Disson Discord-kanavalla torstaina 29.2. klo 17.00-18.00 Minka kertoo kokemustarinansa syrjäänvetäytyvästä ja syrjäytetystä nuoresta kohti osallisuutta ja yhteisöllisyyttä. Tarinassa keskitytään toipumiskokemukseen. Minka on koulutettu kokemusasiantuntija ja sanataideohjaaja. Kanavalla voit keskustella ja kysyä aiheesta.

lue lisää
Disso ry:n toimijoiden uudet nimet

Disso ry:n toimijoiden uudet nimet

Yhdistyksessä alettiin pyörittelemään syksyn alussa ajatusta siitä, että yhdistyksen vertaistukiohjaajille ja vertaisille olisi mukava olla jokin oma, yhteinen nimi. Yhteisen nimen käyttäminen voisi lisätä yhtenäisyyden tunnetta ja yhteishenkeä. Meille Disso ry:ssä on tärkeää, että kaikki yhdistyksen toimijat ovat mukana toiminnan kehittämisessä. Siksi pyysimmekin vertaistukiohjaajat mukaan ideoimaan sopivaa nimeä. Tämän jälkeen yhdistyksen jäsenet äänestivät nimiehdokkaista mieluisimmaksi Voimaheimolaisen.

lue lisää
Disso ry:n hallitustiimi 2024 esittäytyy

Disso ry:n hallitustiimi 2024 esittäytyy

Yhdistyksen syyskokous valitsee aina seuraavan kalenterivuoden ajaksi hallituksen jäsenet ja puheenjohtajan. Vuonna 2023 puheenjohtajana toimii Anu Miettinen. Hänen ja muiden hallituksen jäsenten esittelyt löydät tältä sivulta. Vuonna 2023 käynnistyi kolmivuotinen, STEAn rahoittama hankkeemme ”Vakauttava Voimaheimo emotionaalisesti traumatisoituneille aikuisille 2023–2025″. Sen toiminnanjohtajaksi on palkattu sairaanhoitaja, yhteisöpedagogi Jenni Lara-Ochoa, joka vuonna 2022 teki Disso ry:ssä opintoihinsa liittyneen harjoittelun ja opinnäytetyön.

lue lisää

Liity yhdistyksen jäseneksi!

Copyright © 2024 Suomen trauma- ja dissosiaatioyhdistys Disso ry