Loppukesästä huomasin Viisi naista, sata elämää -Facebooksivuilla kutsun tulla mukaan suunnittelemaan yhdistystoimintaa trauman ja dissosiaation ympärille. Klikkailin itseni mukaan ja hieman myöhemmin syksyllä löysin itseni Suomen trauma- ja dissosiaatioyhdistys Disso ry:n puheenjohtajan paikalta. Tämä on hieno tilaisuus ja kunniatehtävä – olla luomassa uudenlaista yhteisöä ja yhteyttä traumaselviytyjien ja ammattilaisten välille. Jatkamme jo syntynyttä upeaa ilmiötä rikkomalla vaikenemisen kulttuuria ja traumatisoitumiseen liittyvää häpeää – traumatisoituminen ei ollut meidän syytämme.
Traumatisoitumisen seuraukset koskettavat ylisukupolvisesti hyvin suurta joukkoa. Trauman seurauksena syntyvä rakenteellinen dissosiaatio ei ole kokemuksena typistettävissä ”sairaudeksi” tai ”poissaoloksi”; ehkä sitä voisi kuvata kokemuksena sellaiseksi, että jotain puuttuu? Sisällä on tyhjää? Ahdistaa ja hämmentää? Traumatisoituminen vaikuttaa ihmisen elämään ja valintoihin syvästi. Traumatisoitumisen tunnistaminen ja käsittäminen on omalla kohdalla hyvin vaikeaa, koska rakenteellinen dissosiaatio nimenomaan poistaa tietoisuudesta normaalia elämää häiritsevät traumamuistot. Me, jotka uskaltaudumme ulos kaapeista osinemme, olemme edelläkävijöiden joukossa siinä, miten trauman elämänlaajuiset seuraukset voidaan tiedostaa, todentaa ja kääntää oikeanlaisen tuen ja avun ansiosta voitoksi.
Traumatisoitumisen tunnistaminen ja hoitaminen on oirekeskeisessä palvelujärjestelmässämme haastavaa, ja myös itse trauman mieli psyyken selviytymiskeinona on kätkeytyvä ja piilossa pysyvä. Haluamme rakentaa yhteistyötä ja jakaa tietoa siitä, millaisia me ihmiset monien oireidemme ja häiriöidemme takana olemme. Erilaisia, monenlaisia ja myös ihan tavallisia! Vertaisina saamme toisistamme tukea ja voimaa – ymmärrämme osiin hajonneen mielen logiikkaa, haasteita ja monenlaisia etuja!
Unelmani on, että mielenterveys- ja päihdepalveluissa uskallettaisiinkin nähdä ihmiset oireiden takana. Että meiltä kysyttäisiin, mitä on tapahtunut? Mistä olemme jo selvinneet? Sen mittaaminen, miten paljon ahdistaa missäkin tilanteessa, ei riitä, vaan tarinan pitää saada tulla ymmärretyksi. Tarinan, jota kerromme, ja tarinoiden, joita emme vielä itsekään tiedä, koska mielemme on hajonnut osiin. Tyytyminen leimojen jakamiseen ja oireiden hallintaan ei tee oikeutta ihmisille, jotka ovat eläneet omanlaisessaan helvetissä ja selvinneet siitä. Oman elämäntarinan ymmärrettäväksi tekeminen itselle on toipumisen kulmakivi – tie omaan ymmärrykseen kulkee jonkun toisen ymmärryksen kautta: tarvitsemme terapeuttista apua.
Haluamme kertoa hyvästä hoidosta ja toipumisen ratkaisevista tekijöistä – miten ihmistä monessa osassa voi kohdata ja ymmärtää? Miten terapia-alan ammattilaiset voisivat toimia kanssamme osiemme välistä yhteistyötä lisäten ja kasvattaen?
Liity mukaan yhteisöön ja yhteiseen missioon. Jaa tuloksellinen hoitokäytäntösi, kerro selviytymistarinasi – opitaan toisiltamme, keksitään uusia innovaatioita. Tehdään maailmasta parempi paikka!
Helsingissä 19.11.17
Mai Peltoniemi
Disso ry: puheenjohtaja
