Tällä kertaa Hallituksen palstalle on kirjoittanut hallituksen jäsen Minja-Tiina.
Toipumislöytöretkeilyä
Sain keväällä kiinni aivan uudenlaisesta tunteesta. Pystyin ensi kertaa suremaan ja itsemyötätuntoisesti havainnoimaan kokemiani menetyksiä. Elämänkaareni tutut tilanteet ja tarinat saivat uuden sisällön. Ulkopuolisen kuvailun sijaan keskityin tunnustelemaan mitä itse olisin missäkin tilanteessa tarvinnut. Surin sitäkin, että niin monesti en ollut osannut itse kohdella itseäni paremmin.
Palasin kokeilemaan surua säännöllisesti yhä uudelleen ja uudelleen. Tunne tuntui sekä hykerryttävän hienolta, että hieman vaaralliselta. En ollut täysin vakuuttunut oikeudestani luottaa omiin kokemuksiini. Vielä vaikeampi oli pelko, että itseni kuuntelu alleviivaisi kuulemani julmat sanat todeksi: itsekäs, ilkeä, paha, tahallaan hankala.
Näin mieleni automaattisesti väistävän tunteita järkeilemällä ja analysoimalla. Jos muu ei auttanut, hankalimmat tukahdutin perunalastuilla ja sarkasmilla. Ristiriita tuntemani surun ja kuulemani reippauteen ja nopeaan unohtamiseen kannustavan selviytymispuheen välillä oli sekin melkoinen. Onneksi minun oli mahdollista jakaa mietteitäni ystäväni kanssa.
Toistuvat harjoitukseni tuntea itsemyötätuntoista surua toivat mukanaan lisää tilaa ja uusia välineitä omaan toipumiseeni. Tarve vältellä tunteita on pienempi, koska opettelen kohtaamaan niistä kivuliaimmatkin myötäeläen ja lohduttaen. Sisäinen yksinäisyydentunteeni on sekin hieman hellittänyt. Olen innostunut opettelemaan tunteitteni ja tarpeitteni yhä selkeämpää tunnistamista ja ilmaisua. Mitä minussa tapahtuu juuri nyt? Mitä osat tarvitsevat voidakseen hyvin? Miten pystyn luomaan mahdollisimman paljon turvaa ja tyyneyden saarekkeita jokaiseen päivääni?
Koen toimivana mieltää keho yhtenä osana. Senkin kanssa etenen välttämisestä ja laiminlyönnistä kohti hyväksyvää huomioimista. Opettelen unen, ravinnon ja liikkumisen terveempiä, toipumista edistäviä rutiineja. Ne sekä luovat perustan yhteiselle hyvinvoinnille, että toimivat turvarakenteina hankalina hetkinä. Muistamisen lisäksi hankalinta on ristiriidoista kumpuava lamaantuminen ja epäluuloisuus. Yhteensovittaminen mahdollistuu kalenteria käyttämällä, neuvottelemalla, tasapuolisuudella ja muistamalla, että toimintavaihtoehtoja on aina lukuisia. Mitä paremmin irrottaudun halusta käyttää aina samaa keinoa, sitä vapaampi olen etsimään uusia, nykyhetkeen sopivampia ratkaisuja. Juuri nyt haluan nauttia tästä kesästä auringon ja toipumislöytöretkeilyn parissa.
