Joulukuun kahdentenakymmenentenä yhdistyksemme on ehtinyt jo vakuuttavaan viidenkymmenen päivän ikään. Web-sivusto on edelleen untuvikkokategoriassa kolmenkymmenen päivän elinkaarellaan. Siitäkin huolimatta kotisivujamme on luettu jo lähes viisitoistatuhatta kertaa! Elämä yhdistyksen hallituksessa on ollut lennokasta ja aikaansaavaa; jäseniltä on tullut kivoja posteja ja kysymyksiä. Ehkä hallituksen kiivaasti kilisevään Messenger-ryhmään täytyy erikseen julistaa joulurauha, jotta me tontut ymmärrämme levätä välillä?
Untuvaisen yhdistyksemme jäsenmäärä on ylittänyt jo sadan. Millainen on tuleva vuosi 2018? Mitä saamme yhdistyksenä aikaan? Suunnitelmia on hallituksessa tekeillä useampia, mutta yhdistyksen aktiiviset jäsenet ovat toteutuksen ydin. Mitään ei ole tai tule ilman teitä! Jokainen on jo olemassaolollaankin tärkeä: mitä enemmän meitä on, sen selvemmäksi käy, että trauma ja dissosiaatio on otettava vakavasti palvelujärjestelmässä. Olemassaoloamme ei voi enää ohittaa. Varmaa on ainakin, että yhdessä olemme enemmän ja että ensi vuoden pikkujoulut ovat ISOT BILEET!
Olen kuluvien kuukausien aikana oppinut, ettei yhdistyksen perustaminen Suomessa ole mikään läpihuutojuttu: yhdistyslainsäädäntö, kokouskäytännöt, rekisteröimisilmoitukset, esitteiden painattaminen, pankkitilin uskomattoman työläs avaaminen, kotisivujen suunnittelu, sosiaalisen median kanavat, haastattelut mediaan, jäsenrekisteriohjelma, viestintäsuunnitelma, tietoturva, toiminta- ja avustushakemukset liitteineen ja allekirjoitukset siellä ja täällä ovat itselleni uutta ja sanotaanko – eivät sitä ominta mukavuusaluetta. Ilokseni yhdistystoiminnan idea on nimenomaan yhdessä tekeminen. Ihmeellisellä tavalla hallitukseen on löytynyt erilaista osaamista, erilaisia intohimon kohteita ja upeasti toistaan täydentävää osaamista ja innostumista! Yhdeksän toisilleen tuntemattoman ihmisen yhteistyö on ollut sujuvaa, ja onnekseni ovat löytyneet myös ne ihmiset, joiden kärsivällisyys on riittänyt yhdistyskirjallisuuden opiskeluun, pankkien kilpailuttamiseen ja paperipinojen pitämiseen järjestyksessä.
Itselleni tämä vuosi on tarjonnut monta merkityksellistä alkua ja loppua. Olen tehnyt uusia ja tuntemattomia asioita, joista yksi on tämä yhdistysaktivismi. Olen purkanut vanhan pihasaunan ja rakentanut uuden. Olen tavannut suuresti ihailemani hollantilaisen trauma-asiantuntijan Ellert R. S. Nijenhuisin esitelmöidessäni European Society for Trauma and Dissociation -konferenssissa Bernissä. Aloitan parhaillaan työssäni uutta aluevaltausta Suomessa, kun Traumaterapiakeskuksen vakauttamisryhmää kokeillaan Sosiaali- ja terveysministeriön tuella omaan päihdetyön yksikkööni. Traumaymmärrystä ja näkökulmaa on kaivattu huumeriippuvaisten hoitamiseen jo vuosia, mutta toteuttajat ovat puuttuneet.
Innostavia asioita, mutta oleellisin kaikista on, että olen vihdoin kirjoittanut itseni olemassa olevaksi, saattanut jotain hyvin tärkeää ainakin hyvin lähelle loppua. Sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon lopputyönä olen jäsentänyt koko elämänkaareni ja monen vuoden terapiamatkan kokonaisuudeksi, jonka pystyn vihdoin kirjoittamaan ymmärrettäväksi itselleni ja muille rakenteellisen dissosiaation teorian ansiosta. ”Aivan kuin minua ei olisi: Autoetnografia emotionaalisesta traumasta ja toipumisesta” on tähän asti merkittävin kirjallinen ja terapeuttinen saavutukseni. En ole enää outo, vääränlainen ja yliherkkä. Minusta tuntuu pääosin siltä, että olen olemassa. Olen erityisen tietoinen siitä, mitä sisälläni ja ympärilläni tapahtuu, ja voin vaikuttaa moniin asioihin! Toivon, että tutkimukseni antaa toivoa toipumisesta kaikille. Toivottavasti se lisää ymmärrystä näkymättömän traumatisoitumisen voimista – ihmisen voimattomuudesta kipeiden kohtien äärellä, oikeasta avusta, pienten osien viisaudesta ja turvallisuuden merkityksestä.
Tänään tämän untuvikkoyhdistyksen untuvikkopuheenjohtaja valmistuu sosionomiksi (YAMK) ja juhlii todistustenjakotilaisuudessa Helsingin Diakonia-ammattikorkeakoulussa!
Helsingissä 20. joulukuuta 2017
Mai Peltoniemi
PS. Joulunaikaan saattaa monella liittyä ikäviä muistoja ja oloja. Toivotan siis turvallista joulua kaikille isoille ja pienille sekä muistutan, että aikuisina meillä on lupa tehdä joulusta juuri sellainen kuin haluamme. Olkoon erilainen, omituinen tai perinteistä poikkeava, kunhan se on turvallinen ja itselle hyvä. Joulupukilta toivon, että yhdistyksen yhteisöllisten voimien ansiosta joulu on tulevaisuudessa myös kaikille vähemmän yksinäinen!
