Uuden työntekijän tervehdys

Olen Irene Palomino, Disso ry:n uusi järjestökoordinaattori ja haluan jakaa teille pienen kurkistuksen elämääni. Kotipesäni on tällä hetkellä Raahessa, missä…...

Moikka!

Olen Irene Palomino, Disso ry:n uusi järjestökoordinaattori ja haluan jakaa teille pienen kurkistuksen elämääni. Kotipesäni on tällä hetkellä Raahessa, missä jaan arjen puolisoni, esikoisemme ja pienen eläinlaumamme kanssa. Olen tiedonjanoinen ja innostun uusista asioista helposti. Eläimet, musiikki, tanssi ja huonekasvit ovat pysyviä asioita elämässäni. Ne antavat voimaa arjen keskelle ja pitävät minut jalat maassa.

Valmistuin sosionomiksi vuonna 2023, mutta matka tuohon pisteeseen on ollut kaikkea muuta kuin suoraviivainen. Aiemmalta koulutukseltani olen tradenomi ja vaikka olenkin aloittanut ammatillisen urani kaupallisella alalla, elämä kuljetti minut lopulta sosionomiopintojen pariin. Miksi? Koska minusta tuntui, että haluan olla aktiivisemmin mukana rakentamassa yhdenvertaista ja hyvinvoivaa yhteiskuntaa – sosionomin ammatti antaa minulle siihen mahdollisuuden.

Miten sitten päädyin töihin Disso ry:hyn? Sain kipinän tehdä töitä traumatisoituneiden hyväksi jo ennen sosionomiopintoja. Päädyin sittemmin tekemään opintoihini kuuluvan opinnäytetyön ja harjoittelun Disso ry:ssä. Harjoittelun aikana kipinä kasvoi liekiksi ja sattuman astuessa esiin minulle avautui heti valmistumiseni jälkeen mahdollisuus työllistyä yhdistykseen. Järjestökoordinaattorina toimin kiinteästi yhdistyksen vertaistoiminnan ja viestinnän parissa. Avoimuuteni ja haluni oppia uutta tulevat varmasti ajamaan minut mitä moninaisempiin ja antoisampiin tehtäviin tässä työssä.

Tästä alkaa uusi ja innostava luku elämässäni, ja olen iloinen saadessani jakaa sen kanssanne. Tulevaisuus on täynnä mahdollisuuksia ja yhdessä voimme saavuttaa mitä tahansa!

Lisää Disso ry:n kirjoituksia

Suljettu vertaisryhmä Tervetuloa dissoelämään

Suljettu vertaisryhmä Tervetuloa dissoelämään

— Ryhmä on täynnä — Tervetuloa dissoelämään -pienryhmä aloittaa 3.8.2021 Zoomissa ja kokoontuu keskustelemaan eri aiheista kuudesti tiistaisin. Vertaisryhmä on tarkoitettu kaikille, jotka haluavat keskustella dissosiaatiosta. Ryhmän tavoitteena on edetä keskusteluissa pinnalta syvemmälle. Tarkoitus on löytää ryhmän yhteinen kieli puhuttaessa dissosiaatiosta ja vireystiloista sekä sisäisestä maailmasta osineen. Ohjaajana toimii vertainen Tarja Kinnunen, yhteisöpedagogi (amk).

lue lisää
Terveiset puheenjohtajalta! – Hallituksen palsta 04/2021

Terveiset puheenjohtajalta! – Hallituksen palsta 04/2021

Terveiset puheenjohtajalta!
Vuosi 2021 on Disso ry:ssä starttailtu. Minä aloitin neljännen vuoteni Disso ry:ssä ja tällä kertaa sain kunnian olla puheenjohtaja. Vuosi 2020 näytti meille jo, että perinteisellä tavalla vuosi 2021 tuskin jatkuu. Ja näin se on, nyt täytyy alkaa toden teolla miettimään miten saadaan mahdollisimman moni asia siirrettyä verkkoon ja miten kaikki toteutetaankin etäyhteyksillä.

lue lisää

Liity yhdistyksen jäseneksi!

Copyright © 2025 Suomen trauma- ja dissosiaatioyhdistys Disso ry