Disso ja syömishäiriö

...

Painoindeksini on laskutavasta riippuen 17.4 tai 17.6, ja se nimetään joka taulukossa alipainoksi. Niin kuulukin, kun on näin hutera olo. Työ- ja toimintakykyni ovat huomattavasti alentuneet. Jaksoin sinnitellä pitkään, niin kuin aina, mutta eilen en jaksanut enää nousta sohvalta. Miksi tämä menee lopulta aina näin? Reilut pari kuukautta sitten olin vielä normaalipainoinen, söin ja jaksoin hyvin.

Triggeristä seuraa syömishäiriötila

Tunnistin triggerin vasta jälkikäteen – se oli onnettoman pieni asia. Se oli pelkkä WhatsApp-viesti, jossa kaltoinkohteilijani mainittiin nimeltä. Ensin häiriintyi uni, ja muutaman päivän kuluttua olin jo jatkuvassa ylivireystilassa. Ahdisti, jännitti ja kuvotti. Siinä tilassa ei voi syödä. Sitten elinkin jo keskellä takaumarallia. Mieleeni nousi tapahtumia, joita en ollut koskaan aiemmin muistanut. Tämä on minulle tyypillistä ja takaumiin liittyy pahoinvointia ja tahatonta oksentelua kesken tavallisen työpäivän. Ajan risteyksistä ohi ja joudun pysäyttämään auton oksentaakseni. Ajaudun nopeasti täysin normaalista tilasta syömishäiriötilaan.

Monta todellisuutta, monta puntarilukemaa

Disson on helppo valita erilaisia totuuksia, joten ei tarvitse edes valehdella valitessaan sopivan puntarilukeman. Muistan selvästi, että ajokorttia varten tehdyssä lääkärintarkastuksessa 18-vuotiaana painoin 62 kg. Alkaessani odottaa esikoistani äitiysneuvolakorttiin merkittiin lähtöpainoksi 58 kg. Tänään olen 39-vuotias, 172-senttinen nainen, joten 60 kg tuntuu sopivalta painolta. Merkkaan sen kaikkiin lomakkeisiin sen kummemmin miettimättä. Viime kesänä kävin hyvän vaiheen jälkeen tarkoituksella puntarilla tarkistamassa painokseni 59 kg. Varauduin pahan päivän varalle taistelukelpoisella lukemalla. Tiedän syömisen olevan ajoittain niin hankalaa, ettei lukema aina pidä paikkaansa, mutta en halua ottaa painosta uutta ongelmaa. Dissoilussa on jo tarpeeksi ja syömisvaikeudet ovat niin noloja. En viitsi käydä vaa’alla tarkistamassa tilannetta ennen kuin on pakko. Kykenen itse ylläpitämään illuusiota normaalipainosta, kunnes toimintakykyni romahtaa.

Muistan eräällä lääkärikäynnillä itseäni huomattavasti iäkkäämmän naistohtorin laskeneen silmälasejaan katsoessaan minua, kun vastasin rehellisesti hänen kysymykseensä, että painoni on 60 kg. Hän pyysi minua riisumaan talvisaappaani ja astumaan puntarille, joka näytti 52 kiloa. ”No vähän se sitten heittää”, myönsin. Sain painoindeksisaarnan. ”Ovatko kuukautisesi jääneet pois ja milloin?”, lääkäri tivasi. Vastasin pienesti suutahtaen: ”22-vuotiaana ensimmäisen hormonikierukan myötä, eivätkä ne ole ehtineet alkaa ennen raskauksiakaan. Enkä jäänyt odottelemaan lastenteon jälkeenkään. Olen asiasta pelkästään iloinen, koska olivat silloin joskus niin kivulias vaiva, että veivät toimintakyvyn.”

Olen syönyt

Terapeuttini kysyy hyvin usein syömisestäni, samoin puolisoni. Voin sanoa totuudenmukaisesti syöneeni. Hyvässä vaiheessa koko asiaa ei tarvitse edes muistaa, koska syön hyvin. Hankalan vaiheen tullen syömiseni häiriintyy poikkeuksetta, mutta joku osa minusta muistaa suojella asiaa päivänvalolta. Syön aamulla puuroa. Vaikka annoskokoni on puolitoista lusikallista, olen syönyt. Työpäivän mittaan en yleensä ehdi syödä, mutta monesti kerron totuuden, että minulla oli autossa eväitä mukana. Niiden syöminen on sitten toisarvoista. Valmistaessani perheelle ruokaa, maistan tietysti, että mausteita on sopivasti. Olen syönyt. Harrastusten vuoksi syömme päivällisen yleensä eri aikaan, joten voin todeta syöneeni jo aiemmin. Iltapalaa ei välttämättä jaksa, jos on noinkin ahkerasti syönyt pitkin päivää. Ja toden totta uskon itsekin pärjänneeni syömisieni suhteen mainiosti. Hyvässä lykyssä väliin osuu pari oikein hyvää päivää, jolloin syön kaikilla totuusasteilla moitteettomasti. Dissoillessa ajantaju on häilyväinen, ja uskon hyvän – viikon takaisen – syömiseni sijoittuvan eiliselle.

Syömishäiriö voi olla traumaan juuttuneella osalla

”Yhteistä kaikille syömishäiriöille on tyytymättömyys omaan kehoon, kelpaamattomuuden ja arvottomuuden tunteet sekä ajatukset, ettei ansaitse ruokaa, hyvinvointia, lepoa tai mitään muuta hyvää itselleen.”, kirjoittaa Syömishäiriöliitto – SYLI.

Syömishäiriön ajatellaan usein johtuvan kehonkuvan vääristymisestä. Aikuinen minäni pärjää kehonsa kanssa ihan hyvin. Minulla on useita osia, mutta ainoastaan yksi trauma-aikaan juuttunut osa ajattelee olevansa lihava ja ruma. Tämäkin yksittäinen ajatus muiden joukosta aktivoituu vain takaumien seurauksena. Lapsiosa muistaa kaltoinkohtelijansa nimittäneen tätä possuksi. Myös uskomukset itsestä huonona ja arvottomana kumpuavat samasta lapsiosasta. Kriittinen ja kaltoinkohteleva osa vahvistaa näitä uskomuksia ja toisinaan kyseenalaistaa tai jopa kieltää syömisen rangaistuksena vaikkapa laiskuudesta.

Edellä mainitut väärät uskomukset ylläpitävät syömishäiriötä osittain, mutta haluan nostaa esiin tärkeän traumanäkökulman, joka ei ole osunut silmiini muualla. Kivut ylläpitävät syömishäiriötä niin voimakkaasti, että ne jättävät neuvotteluvaraa uskomuksia vähemmän. Suolisto ja vatsa alkavat epäsäännöllisestä ja huonosta syömisestä johtuen reagoida kehossa etenevään ruokaan epämiellyttävillä tuntemuksilla, jotka aktivoivat traumakipuja. Nämä puolestaan toimivat toistuvina triggereinä, jotka tuovat traumakokemukset ruokapöytään. En saa nieltyä, koska syöminen rinnastuu ylivoimaisiin tapahtumiin lapsuudessa. Yökin ja silmäni vuotavat, olen kauhuissani ja itkettää. Mikäli onnistun paremmissa hetkissä syömään kunnon annoksen, on sama tuska edessä yöllä vatsakipuina. Näitä haluaa tietysti välttää kaikin tavoin, joten syöminen on helpointa unohtaa kokonaan.

Täytyykö syömishäiriö tunnustaa toipuakseen?

Syömiseni häiriintyy kausittain. Se ei ole ajallisesti mikään säännöllinen sykli, mutta se on toistuvaa, ja minulla on siitä kokemusta jo yli 20 vuoden ajalta. En ole koskaan saanut syömishäiriödiagnoosia, eikä se mielestäni ole minulle kuulunutkaan. Vai kuuluisiko? Syömishäiriöliitto – SYLI kertoo nettisivuillaan, että syömishäiriö on sairaus, josta ”voidaan puhua viimeistään silloin, kun oireilua esiintyy siinä määrin, että se alkaa joko omassa tai lähiympäristön silmissä selvästi haitata arkista toimintakykyä, sosiaalisia suhteita tai fyysistä terveyttä”. Kyllä, myönnän jokaisen kohdan juuri nyt. Toisaalta olen elänyt vuosiakin ilman näitä hankaluuksia. Tiedän, että minulla on potentiaalinen syömishäiriö, joka voi aktivoitua milloin hyvänsä, varoittamatta. Oireilen syömisvaikeuksilla aika ajoin osana dissosiaatiohäiriötä. En ole todellakaan ainoa. Kuvailin jutussa omia hankaluuksiani, mutta haluan muistuttaa, että syömis- ja/tai painonhallinnan ongelmat voivat näyttäytyä monin eri tavoin. Mikäli ensimmäinen askel avun saamiseen ja toipumiseen syömishäiriön kohdalla – vaikka se olisi osa dissosiaatiohäiriötä – on häiriön myöntäminen, minä aloitin toipumiseni juuri nyt.

Syömishäiriöliitto – SYLI: https://syomishairioliitto.fi/.

Lisää kirjoituksia kokemusasiantuntijoilta

Lähetä meille taidettasi

Lähetä meille taidettasi

Millaiselta maailma näyttäisi, jos ihmisellä ei olisi kykyä taiteelliseen ilmaisuun? Taide koskettaa meitä, koska se koskettaa tunteitamme. Vaikka kieli on eittämättä keskeisin ihmisten välisen vuorovaikutuksen väline, arkikieli ei useinkaan tavoita syvimpää sisintämme. Trauman taakse piiloutuu vahvoja tunteita, joiden ilmaiseminen onnistuu usein vain intuition ja luovuuden kautta. Ilmaisetko iloa, surua, pelkoa, vihaa tai rakkautta runoilla, musiikilla, valokuvilla tai piirroksilla? Julkaisemme kotisivuillamme Taidenurkkauksessa yhdistyksen jäsenten omia taiteellisia teoksia.

lue lisää
Elossa Tuntevainen – Matkaani yksinäisyydestä yhteyteen

Elossa Tuntevainen – Matkaani yksinäisyydestä yhteyteen

Traumatyöskentelyn myötä on vapautunut valtavasti energiaa, kun ei tarvitse enää salailla, pelätä, varoa etten vahingossa osu lähelle lukittua lokeroa. Koen kuin vuosi vuodelta löytäisin syvemmin aidon itseni – tarpeideni, tunteideni, rajojeni, ilojeni äärelle, syvempään yhteyteen. Ja mitä syvemmin koen yhteyttä itseeni, sitä syvempään yhteyteen kykenen myös muiden kanssa. Enää en ole yksin. Enää ei tarvitse salailla, pelätä, piiloutua. Saan olla esillä juuri sellaisena kuin olen.

lue lisää
Toipumismatkastani

Toipumismatkastani

Ja mikä ihme se onkaan, kun pystyn tuntemaan nämä osat ja olemaan läsnäolossani niille kuiskaten:
”Olen tässä. Minä olen nyt vihdoin tässä. Kerro rakkaani, minä kuuntelen sinua. Se on ohi nyt. Tule kotiin. Tule kotiin luokseni.” Ja tämä on syvintä rakkautta, mitä olen ikinä tuntenut. Minun rakkauttani.

lue lisää
Kirje nuorelle minulle

Kirje nuorelle minulle

Kirje Nuorelle minulle 15.10.2019 Rakas nuori minäni, lähestyn sinua kaukaa tulevasta. Haluan kertoa, että kaikista vaikeuksistasi huolimatta sinussa on paljon voimaa. Elämässäsi tulee tapahtumaan myös hyviä asioita ja minä tulen tekemään kaikkeni unelmiesi eteen....

lue lisää

Liity yhdistyksen jäseneksi!

Copyright © 2024 Suomen trauma- ja dissosiaatioyhdistys Disso ry