Ajankohtaista, Trauma- ja dissosiaatioyhdistys

Uusin

    Toimintaa

    Uusin

    Disso ry:n vertaiskahvilat

    Disso ry:n valtakunnallinen vertaiskahvila toiminta tuo ihmisiä yhteen, turvallisesti ja avoimesti. Vertaiskahviloissa voit tavata toisia traumaselviytyjiä.

    • Hallituksen palsta
    • Kirjoituksia ammattilaisilta
    • Toipuminen ja terapia
    • Kokemuskirjasto
    • Tietopankki
    • Juttusarja

    Ihmismielet ovat toistensa peilejä (Hallituksen palsta 01/2020)

    Tiedätkö, mitkä ovat Disso ry:n arvot? Yhdessä, avoimesti, turvallisesti. Kompleksisesta traumatisoitumisesta ja dissosiaatiohäiriöstä kärsiville sosiaaliset suhteet eivät ole lainkaan yksinkertaisia. Niihin liittyy usein pelkoja ja kauhuja, vaikeuksia, epäonnistumisia, turvattomuutta ja surua. Yhdessä, avoimesti ja turvallisesti eivät ole hienoja ja arvokkaita iskusanoja, vaan ohjenuoria, joiden avulla pyrimme toiminnassamme ottamaan huomioon sen, miten ihmiset voivat olla peloitta yhteydessä toisiin ihmisiin.

    Kompleksinen PTSD ja dissosiaatio – FT Arielle Schwartz

    “Lapsena kaltoinkohdellut aikuiset kertovat usein tuntevansa avuttomuutta, toivottomuutta, epätoivoa, syvää yksinäisyyttä, häpeää, epäreiluutta, epäoikeudenmukaisuutta ja itsemurha-ajatuksia. Monet elävät edelleen vältellen noita pelottavia, kuvottavia, kivuliaita ja hämmentäviä tunteita turvautumalla opittuihin dissosiatiivisiin mielen toimintamalleihin. Vaikka nyt olet turvassa, voi tuntua ylivoimaiselta tunnustaa niiden menneiden uhkien olemassa olo, joita keho, tunteet ja mieli kantavat. Me toivumme varhaisesta kehityksellisestä traumasta turvallisessa suhteessa, joka on kunnioittava, ennustettava ja johdonmukainen. Siinä ei käytetä tiedostamattomia puolustusmekanismeja, ja suhteessa on myös selkeät rajat. Hellävaraisesti toisen, luottavan ihmisen kanssa määrittelemme uudelleen kykymme ihmissuhteeseen. Hitaasti rakennamme uusiksi uskomme itseemme.” - FT Arielle Schwartz

    Osien vuosi – Seitsemäs luku – kesäkuu

    Osien tai joidenkin niistä hyväksyminen osaksi itseään on hidasta. Kun matka on jo niin pitkällä, että niistä on uskaltautunut kertomaan, tukihenkilö voi työskennellä suoraan niiden kanssa ja puhutella niitä suoraan. Mutta uskaltaako hän antaa niille omaa ääntä? Hän on aina pyrkinyt rakentamaan itselleen rikkumattoman fasadin – entä jos osien tapa puhua ja kommunikoida paljastaa hänestä inhimillisyyksiä, väsymystä, heikkoutta ja haurautta, tahdittomuutta, rumuutta, pahansuopaisuutta. Entä jos hän tuleekin vahingossa loukanneeksi toista? Osat ovat minuus, se mitä minä olen, kokonaan. Miten paljon minuudesta uskallan paljastaa, etten tule uudelleen satutetuksi?