Image by Xuân Tuấn Anh Đặng from Pixabay
Minun vakauttava arkeni
Minä kerron vain tämän hetken tilanteeni, koska matkani on siinä vaiheessa, että kokonaiskuva on haasteellista saada. Tällä hetkellä vain tämä hetki tuntuu todelliselta. Se on yksi suurista tavoitteista, että edes tämä hetki tuntuu todelliselta. Teen paljon asioita sen eteen, että voin kokea tämän hetken todelliseksi. Aiemmin oletin elämäni olevan lähes kokonaan epätodellista, mielikuvitukseni tuotetta, josta oli hankala löytää todellisuuden pisaroita. En ollut psykoosin vallassa, eikä mielikuvitus oikeasti sekoittanut todellisuutta ja kuvitelmaa yhteen. En vain tuntenut omia tunteita, joten todellisuus jäi vajaaksi. Nyt siis kerron miten mahdollistan omat tunteeni tällä hetkellä.
Minä olen työelämän ulkopuolella, koska en kykene tällä hetkellä töihin. Minulla ei ole ulkopuolelta tulevia velvoitteita. Minulla on velvoitteita vain itselleni ja kanoille, sekä läheisilleni. Minulla ei ole omaa perhettä, koska en ole traumojen vuoksi sitä pystynyt perustamaan. Sen sijaan minulla on kanaparvi. Se on uusi kokeilu. Joudun tinkimään monesta asiasta nyt, kun elän yhteiskunnan tuella. Se välillä harmittaa. Töissä oleminen sai minut tuntemaan olevani sullottu haarniskan sisään, jossa ei ole mahdollista liikkua ja hengittäminen on vaikeaa. Minulle sinnittely ei enää ole arvokasta. Nämä tunteet, jotka ovat tulleet sinnittelyn tilalle ovat arvokkaita ja uhrauksien arvoisia.
Aamulla aloitan päivän rutiineilla, kuten hampaiden harjaus, aamukahvi ja kananmunien haku kanalasta. Laitan kahvinkeittimen päälle ensin ja sitten haen munat kanalasta. Siinä on taianomainen tuntu, kun astun kanalaan ja viisi lintua kerääntyy ympärille jalkoihin. Viidestä linnusta kaksi on aikuista kanaa, jotka munivat ja kolme on nuorikkoa, jotka olen hautomakoneella hautonut. Nämä linnut muistuttavat siitä olen tarpeellinen ja välitetty. Sitä tunnetta on mukava makustella aamupalan kanssa. Otan aamupalan yleensä ihan rauhassa, saatan tunnin verran olla kahvikupin kanssa miettimässä mitä tänään tekisin.
Kanoissa on sekin yllättävä piirre, että ne keksivät monenlaista toimintaa itsekseen. Joudun kerran kuukaudessa tekemään jotain muutosta kanalaan. Siinä tulee ongelmanratkaisua ja tekemistä päivään. Osa näistä muutoksista on johtunut siitä, että tiput ovat kasvaneet ja osa, että tila, jossa kanat ovat olleet on ollut liian kylmä. Joka päivä kanoille laitan vettä ja tarkistan rehuautomaatin, että niillä on ruokaa. Kanojen lisäksi huolehdin itsestäni ja talostani. Taloni on puulämmitteinen varaajalla. Lämmitän siis taloa joka toinen päivä keskimäärin. Talvella kovilla pakkasilla päivittäin ja kesällä kaksi kertaa viikossa. Minulla on lähes joka päivälle askare, jolla huolehdin itsestäni, talostani tai kanoista. Nämä askareet pitävät mielen virkeänä. Kotiin ja itseeni kohdistuvat askareet nostavat myös omaa arvostuksen tunnetta.
Minulle on tärkeää, että syön säännöllisesti. Huomaan nykyisin, että mieliala laskee verensokerin myötä. Toiminta alkaa takkuamaan, kun on ruoka-aika. Olen kehittänyt mielenkiintoisen järjestelmän millä saan syötyä säännöllisesti ja monipuolisesti. Osani eivät alkujaan halunneet syödä säännöllisesti saati monipuolisesti oikeaa ruokaa. Minä teen osien kanssa yhdessä ruokalistan viikoksi, koska asun yksin valitsemme kolme tai neljä ruokaa viikolle. Käytän aluksi nettiä, jotta osille sain kuvat ruuista. Se helpotti osien hahmottamiskykyä mitä ruoka oltiin valitsemassa. Minulla on reilusti osia, joten meillä on lista ketkä saavat milläkin viikolla valita. Teimme säännöt siihen mitä ruokalista voi sisältää, jotta en joudu syömään samaa ruokaa koko viikkoa ja edeltävän viikon ruokia ei saa olla uudessa listassa. Minä ja osat tykätään laittaa ruokaa, joten uuden reseptin kokeilu on jännittävää innostavaa maistamiseen asti. Uusien ruokien maistelu on ollut hankalaa. Tässä olen harjoittanut armeliaisuutta, maistaminen riittää. Pientä lahjontaakin ruokailuhetkissä on, koska jälkkäriksi saa aina jotain, vitamiininalleja tai pastilleja. Tämä on yllättävän toimiva keino, vaikka olen näinnäisesti aikuinen.
Vietän paljon aikaa sisäisen maailman kanssa. Juttelen osilleni ja pidän arjen rutiinin omaisena, jotta osat tietävät mitä odottaa. Minulla on tapana kirjoittaa, ajatuksen virtaa ja tunteita, muistoja, tämän päivän tapahtumia. Kirjoitan käsin ruutuvihkoon ja saatan viettää useamman tunnin päivässä tässä puuhassa tai vain puoli tuntia. Pyrin siihen, että kirjoitan päivittäin jotain. Se sisäiselle maailmalle merkki, että nyt kuuntelen heitä. Tämä tuo sisäiseen maailmaan turvallisuutta, vaikka heillä ei olisi mitään asiaa minulla. Silloin kun sisäisen maailma on hiljaa niin kirjoitan vain mitä tein tänään ja mitä suunnitelmia huomiselle on. Minulle tärkeintä on toistuvuus kirjoittamisessa enemmän kuin tekstin pituus tai syvyys. Kirjoittamisen lisäksi sisäinen maailma on mukana elämässä. Minä teen pulkkamäen omalle pihalleni joka talvi, näen muutenkin maailman osittain lasten silmin.
Kirjoittamisen jälkeen hemmottelen itseäni kahvilla ja suklaapalalla. Laitan suklaapalan suuhun ja tunnustelen kuinka se sulaa kielen päällä. Minusta suklaa maku hiukan muuttuu sulaessa ja pidän kahvin ja suklaan yhdistelmästä. Tämä on minun hellä tapa palauttaa itseni tähän hetkeen kirjoittamisen aiheuttamien tunnekuohujen jälkeen. Samalla tämä mahdollistaa ajatuksen, että palkitsen itseni tunteista ja traumojen kanssa työskentelystä. Pidän palkinnot arjessa pieninä, jotta voin kaikesta mahdollisesta palkita itseni. Olen palkinnut itseni hemmottelusaunalla, kun olin itkenyt koko päivän. Se oli ristiriitainen kokemus, koska osa minua olisi halunnut vihata koko päivän itkemistä. Tällaisen itkupäivän päälle oli erittäin eheyttävää hellästi hyvän tuoksuisella saippualla saippuoida itsensä ja kiittää kehoa ja mieltä päivästä ja itkusta. Minä en ole osannut aina edes itkeä.
Kodin ulkopuolelle on kaksi asiaa viikoittain sovittuna. Käyn terapiassa ja soittotunnilla. Terapia toteutuu minulla 100 km päässä olevassa kaupungissa. Terapia päivänä teen myös viikon ruokaostokset. Soittotunnilla harjoittelen haitarinsoittoa ja samalla kertaa on yksilötunti ja ryhmätunti. Ryhmätunnilla muistutan itseäni, että toisia pitää ottaa huomioon ja opettelen tai ylläpidän sosiaalisia taitoja. Tämän kaiken lisäksi liikun lähes päivittäin, tykkään kävellä ja hiihtää metsässä. Se helposti mahdollista, kun asun korvessa. Voin omalta pihalta lähteä pienelle tai isommalle kävely tai hiihtolenkille. Aika usein hyvällä säällä otan iltapäiväkahvit reppuun mukaan. Tämän lisäksi teen paljon hyötyliikuntaa, kun huolehdin pihan kunnosta ja kodin siivouksesta.
Illalla minulla on taas rutiinit nukkumaan mennessä. Rauhoittava iltatee, yksi jakso jotain sarjaa ilman puhelimen räpläystä, hampaiden pesu ja yuotubesta englannin kielinen meditaatio. Tarvitsen aikaa nukahtamiseen. En ole koskaan nukahtanut alle puolen tunnin, joten pidän noista tunnin meditaatioista, joiden aikana nukahdan. Pystyn nukahtamaan ilman meditaatiota ja tällä hetkellä vain terapiapäivän iltana kuuntelen meditaation. Käytän meditaatiota,jotta ajatukset eivät valvottaisi minua. Tarvitsen pitkän rauhallisen ajan nukahtamiseen ja se on iso haaste minulle. Tästä syystä käytän päivällä paljon aikaa sisäiselle maailmalle, jotta yöllä voisimme nukkua rauhassa. Meditaation tarkoitus on huolehtia siitä, että en kiihdytä ajatuksiani ja tunteitani juuri silloin kun pitäisi rauhoittua. Julma totuus on, että yöllä et voi tehdä millekään mitään. Juuri tuo avuttomuus on niin tuttu tunne siihen haluaisi palata.
Minulla arki on täynnä vakauttamiseen tähtääviä toimintoja ja olen luonut niistä jo rutiinin itselleni. Vakauttava rutiininomainen arki mahdollistaa traumojen työstämisen. Olen menossa terapiassa tähän vaiheeseen, eli traumojen työstämiseen. Olen monta vuotta elänyt hidasta elämää jo ja olen tehnyt paljon kipeitä päätöksiä, jotta voin olla nyt tässä. Minulle tämä hidas arki mahdollistaa syventymisen omiin tunteisiin. Minun tunteeni ovat vielä osittain kehossa kiinni, eli kuuntelen omaa kehoa, kun yritän ymmärtää omat tunteeni. Kehon rentous kertoo, että ajatus omista tunteista on oikea. Tämä kehon kuuntelu vaatii aikaa ja kykyä erottaa taustakohina tunteista. Tiedän onnistuneeni vakauttavassa arjessa, kun olen utelias. Se on minulle varmin merkki, että koen olevani turvassa. Minusta vakauttaminen on turvallisuuden kokemuksen lisäämistä ja sitä voi tehdä monin eri tavoin.
Vakauden etsijä
