Alla oleva teksti on Disso ry:n käännöstiimin tekemä suomennos Sarah Baldwinin Instagram-julkaisusta. Käännös on julkaistu tekijän luvalla.
This Finnish translation of Sarah Baldwin’s IG post is published with permission from the author.
Kolme tärkeää säätelykeinoa
Deb Danan artikkelissa Polyvagaaliteoriaa alkajille käytiin läpi autonomisen hermoston rakennetta ja toimintaa – erityisesti sitä, miten siirrymme hermostollisesta tilasta toiseen.
Ylläolevalla videolla traumainformoitu ja polyvagaaliseen teoriaan perehtynyt valmentaja Sarah Baldwin havainnollistaa Danalta lainatun mallin mukaisesti, miten voimme suunnistaa hermostossamme kohti turvallisuutta.
Videolla Baldwin erittelee kolme tekijää, joiden huomioiminen voi auttaa meitä pääsemään ventraalivagaaliseen tilaan – siihen hermostolliseen tilaan, jossa tunnemme olemme turvassa ja kykenemme olemaan läsnä, muodostamaan yhteyden toisiin ja pysymään vakaina. Nämä kolme säätelytekijää ovat konteksti, valinta ja yhteys (“kolme C:tä – context, choice ja connection”), joiden lisäksi Baldwin painottaa myös turvallisuuden merkitystä.
Videon alussa Baldwin kutsuu sinua kuulostelemaan autonomista hermostoasi. Koetko, että hermostosi on tasapainossa, vai onko vireystilasi jollain tapaa poikkeava? Poikkeava vireystila voi näyttäytyä monin tavoin ja paikantua eri puolille autonomista hermostoamme (ks. Deb Danan artikkeli). Saatamme olla ikään kuin pois päältä, lamaantuneita ja romahtaneita. Tätä dorsaalivagaalista tilaa värittää kaikenkattava kokemus kyvyttömyydestä – “en pysty!” Emme ole läsnä, eikä meillä ole kokemusta toimijuudesta tai siitä, että voisimme vaikuttaa asioihin. Tähän alivireiseen tilaan liittyvät mm. turtuneisuuden, toivottomuuden, masennuksen ja dissosiaation kokemukset. Toisaalta saatamme olla sympaattisen hermoston aktivoituneessa tilassa, jossa hallitsevana ajatuksena on, että “jotain on tehtävä ja heti!” Tähän ylivireään tilaan liittyy huolen, kiihtymyksen, pelon, vihan ja raivon kaltaisia tunteita. Eräs vaihtoehto on, että olemme jähmettyneessä välitilassa, jossa olemme täynnä energiaa ja silti kyvyttömiä toimimaan.
Jos tunnistat itsessäsi merkkejä edellä mainituista tiloista, pyytää Baldwin sinua seuraavaksi pohtimaan, millä tavalla alussa mainitut kolme tekijää – ja niiden lisäksi turva – ovat läsnä tilanteessasi.
Aluksi käsitellään valintaa. Löytääksemme turvalliseen ventraalivagaaliseen tilaan tarvitsemme tietoista valitsemista. Baldwin kutsuukin sinua pohtimaan, “onko minulla vaihtoehtoa – voinko valita toisin?” sekä “voinko auttaa hermostoani nyt jollakin valinnalla?” Tässä kohtaa saattaa tulla olo, ettei valinnan mahdollisuutta juuri ole. Esimerkiksi töihin on mentävä, lapset hoidettava tai laskut maksettava. Tällöin kyse voikin olla siitä, voimmeko luoda itsellemme valinnan mahdollisuuksia tilanteissa, jotka tuntuvat päällisin puolin pakottavilta. Jos kyse on esimerkiksi töistä, voimme ehkä pystyä muistuttamaan itseämme siitä, että töihin ei ole aivan pakko mennä, vaan on myös mahdollista ottaa sairaslomaa. Jos tämäkin tuntuu syystä tai toisesta mahdottomalta, voimme miettiä, miten voisimme luoda työpäivämme keskelle hetkiä, joissa voisimme hyödyntää valinnan mahdollisuutta. Voisinko pitää tauon jossakin tietyssä kohtaa? Pystyisinkö käymään pienellä kävelyllä tai tekemään jotakin muuta hyvää itselleni lounasaikaan? Voisinko vaikuttaa siihen, miten työni teen, missä järjestyksessä? Tai jos vaikkapa yrittäjänä minusta tuntuu, että jos hellitän töistä hetkeksikin, kaikki leviää käsiin – miten voisin tuoda valinnan elementin tähän tilanteeseen? Tai jos kyse on lastenhoidosta, pystyisinkö luomaan itselleni vaikka pieniäkin yksinolon hetkiä? Pystynkö tunnistamaan tällaisia valinnan mahdollisuuksia ja ripottelemaan tietoisia valintoja arkeni keskelle silloin, kun minusta tuntuu, etten voi vaikuttaa mihinkään? Kysymys siis kuuluu: millaisilla valinnoilla voisit nyt auttaa hermostoasi?
Seuraavana hermoston säätelyyn vaikuttavana tekijänä Baldwin tuo esiin kontekstin. Kontekstin ajatus tiivistyy siihen, voisiko jotakin tilannetta ymmärtää paremmin. Olet esimerkiksi saattanut saada pomoltasi tai ystävältäsi viestin, jossa tämä ehdottaa keskustelua myöhemmin päivällä, mutta et tiedä, mihin asia liittyy. Sinulta puuttuvat siis taustatiedot, konteksti. Tämä epävarmuus voi virittää hermostoa. Jos koet itsesi virittyneeksi, pystyisitkö hankkimaan tilanteeseen lisätietoa tai ymmärrystä? Jos siis esimerkiksi kumppanisi on viestittänyt sinulle tulevansa myöhään kotiin kertomatta syytä, tai jos hän on jättänyt vastaamatta viestiisi, tai jos vaikkapa lapsesi opettaja on ehdottanut tapaamista yllättäen – tarvitsetko tällaisissa tilanteissa ymmärrystä tai selvyyttä, ja millaisin keinoin voisit sitä saavuttaa?
Viimeinen kolmesta säätelyyn vaikuttavasta tekijästä on yhteys. Tähän liittyvä kysymys kuuluu: tarvitsisiko systeemisi nyt jonkinlaista yhteyttä? Sen ei tarvitse tarkoittaa yhteyttä toiseen ihmiseen, vaan esimerkiksi eläimeen tai luontoon. Voimme löytää yhteyttä jopa tv-sarjojen hahmojen kautta: kun tunnistamme kuvitteellisessa hahmossa jotakin tuttua, myös se voi toimia säätelevänä tekijänä. Ihmiset tarvitsevat yhteyttä, ja meidän on tarkoitus olla tekemisissä toistemme kanssa. Monille meistä traumatisoituneista ihmiskontakti voi kuitenkin tuntua uhkaavalta, jolloin yhteys esimerkiksi eläimeen voi toisinaan olla turvallisempi vaihtoehto.
Tässä kohtaa voi pysähtyä miettimään, onko ehkä tullut paahdettua päiväkausia ilman varsinaista kontaktia. Voisiko elämään silloin tuoda enemmän yhteyttä? Sen ei tosiaankaan tarvitse olla mitään ihmeellistä, vaan voit esimerkiksi lähteä kävelylle ja ehkä hymyillä vastaantulijalle. Tai voit käydä kaupassa ja vaihtaa pari ystävällistä sanaa kassalla. Vain mielikuvitus on rajana.
Baldwin kehottaa sinua siis pohtimaan, tarvitsisiko hermostosi jotakin näistä kolmesta tekijästä – tai tarvitsisitko turvaa. Jos olo on turvaton, on tärkeää erottaa, kumpuaako turvattomuus nykyhetkestä vai jostakin menneestä uhasta, johon reagoit nyt tavalla tai toisella. Hyvä keino lähteä tutkailemaan tätä eroa on pohtia, sopiiko oma reaktio tämän hetken tilanteeseen. Videolla Baldwin kertoo omakohtaisen esimerkin pelostaan, joka heräsi aina yöaikaan yöllä sattuneista traumaattisista tapahtumista johtuen. Niinpä vaikka hän aikuisena oli öisin aivan turvassa omassa kodissaan, toi yön saapuminen mukanaan kauhun ja paniikin tunteita. Jos tällaisena hetkenä kysyy itseltään rakastavasti ja myötätuntoisesti, “sopiiko reaktioni tämän hetken tilanteeseen?” ja huomaa vastaavansa ei, voi tällöin miettiä, miten voisi nyt aikuisena luoda turvaa pelokkaille osilleen. Jos turvattomuus taas todella liittyy nykyhetkeen, on hyvä pohtia, mitä asialle olisi tehtävissä ja millaista apua siihen voisi tarvita.
Näin ollen, kun olo on jotakin muuta kuin levollinen, voi aina pysähtyä miettimään, voisiko itseään auttaa jollain seuraavista tavoista: tietoisilla valinnoilla, tilanteen selkeyttämisellä, yhteyden hakemisella tai turvan vahvistamisella?
Videon lopulla Baldwin muistuttaa, että riippumatta siitä, koetko olevasi turvassa tässä ja nyt tai koetko turvattomuutta nykyhetken olosuhteisiin tai menneisiin kokemuksiin liittyen, sinä ja sinun hermostosi toimivat juuri oikealla tavalla. Sinun osuutesi on lempeästi ja rakastavasti välittää osillesi kokemus siitä, että te kaikki olette turvassa nyt.
Lisää Sarah Baldwinin videoita ja muita julkaisuja vakauttamiseen ja polyvagaaliteoriaan liittyen löydät Instagramista tililtä @sarahbcoaching.
